1. tammikuuta 2017

Neulevuoden 2016 sukkatempaukset


Vuosi sitten asetin itselleni tavoitteeksi pienentää lankavarastoani rennolla otteella ilman mitään kilo- tai grammamääräistä tavoitetta. Toisin sanoen ajattelin että, kun suunnittelen uutta neuletyötä, katson ensin mitä kotoa löytyy, enkä pode huonoa omaatuntoa vaikka päätyisin hankkimaan sopivat langat kaupasta. Harmillista, että niille vuosia kaapissa seisseille langoille ei oikein tahdo löytyä käyttöä ja niitä samoja keriä pyörittelee edestakaisin. Jospa tänä vuonna onnistuisi paremmin!


Osallistuin vuoden aikana neljään Niina Laitisen sukkatempaukseen. Tempauksiin osallistuminen on   hauskaa ja mielenkiintoista, kun pääsee somessa seuraamaan satojen muiden neulojien töitä. Sukkaohjeesta ilmestyy pätkä joka päivä, niin että ohjeen seuraaminen on helppoa eikä haittaa vaikka jonain päivänä ei olisikaan aikaa neulomiseen, koska kiriminen onnistuu varmasti.


Ensin valmistuivat Taimitarhan kukkasukat, joihin sain mukavasti uppoamaan jämälankojani.




Seuraavina olivat vuorossa Fisukat, joissa käytin Novita Nallen lisäksi kuvioissa Sandness Sisua. 
Ohje oli oikein innostava ja sukat valmistuivat nopeasti kesälomaillessa.





Taimitarhan syyssukkiin ostin langat Niina Laitisen vinkkien mukaan ja syksyinen väriyhdistelmä olikin erittäin onnistunut. Lankana näissä on 7 veljestä. Pohkeesta sukat olivat täsmälleen sopivan kokoiset, mutta jalkaterästä jätin  yhden raidan pois, jotta pituutta ei tullut liikaa.
      

 

Vuoden viimeinen sukkatempaus alkoi joulukuun 1. päivänä ja päättyi jouluaattona. Tein sukat kahdella värillä, joten 7 veljestä lankaa näitä sukkia varten. Tosin kuviovärin vaihtaminen olisi ollut mahdollista kuten jotkut kekseliäät kanssaneulojat tekivät.  Joulukalenterisukkatempaus keräsi hurjan suosion eli Taimitarhan Joulukalenteriryhmäläisiä oli Facebookissa yli 7000. 

Niinan sukkaohjeita pääsee ostamaan netin kautta Niina Laitinen designs -nettisivulta.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille! t. Rentukka

3 kommenttia:

  1. Ihania sukkamalleja, kauniisti toteutettu! Tykkään kaikista, mutta erityisesti noista monivärisukista, myös joulusukissa oikeaa perinnejoulutunnelmaa.
    Iloa ja onnea uuteen vuoteen 2017!

    VastaaPoista
  2. I have been giving some website for a lot of days, Appearance with informality content, today I have found your site, I fan of your site. You have to keep doing such an article even future.

    We have lost a lot in life and have found very little You are requested to spend some moments of life with a smile Visit for the | funny joke |
    whatsapp dare quiz | whatsapp status for girl attitude in hindi

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!