30. elokuuta 2014

Pehmeä lasku syksyyn

 
Meidän kotipaikkakunnalle iski ukkosmyrsky pari viikkoa sitten. Heräsin valtavaa jylinään ja räiskeeseen. Aamulla alkoivat myrskyvahingot paljastua. Paras omenapuumme, Valkea Kuulas, makasi kaatuneena nurmikolla. Sen lisäksi hajosi modeemi :(


 
Ilmeisesti juuret saavat vielä ravintoa maasta, koska omenat ovat jatkaneet kasvuaan ja lehdet ovat edelleen vihreitä. Valkea Kuulaan omenat alkavat olla syöntikypsiä ja suunnittelemme nosto-operaatiota sadonkorjuun jälkeen, siinä toivossa että se selviäisi hengissä.
 
 
 
Tänä vuonna sain ystävältäni tomaatin ja suippopaprikan taimia, joista osan jätin kotiin ja osan vein mökille. Odotan jo malttamattomana satoa, mutta sitä saa vielä odottaa tovin.
 
 
 

                   Olemme talon remonttisuunnitelmissa taas palanneet lähtöruutuun. Etsimme suunnittelijaa, joka piirtäisi haluamme muutokset. Kun luvat saadaan, olisi vuorossa autotallin ja sen päällä olevan terassin purku ja uuden rakentaminen.


 
Marjapensaille pitää löytää uusi paikka, kun terassin purkutyöt alkavat.
Näistä marjoista osa odottaa vielä keräämistä! Koulun alku on aina kiireistä aikaa, ja meillä on satanut niin paljon, että olen siirtänyt keräämistä vähän parempaan päivään.
Sellaiseen kuin tänään...
 
 
Iltapäivällä lähdemme kuitenkin katsomaan, elokuun kynttilät sytytetään kesän päätteeksi järjestettävissä Venetsialaisissa.
(kuva otettu vuosi sitten)
 
Ihanaa venetsialaisviikonloppua Sinulle
ja lämmin kiitos kommenteista edelliseen postaukseen.
t. Rentukka
 
 
 

17. elokuuta 2014

Särkynyt unelma


Meille kulkeutui vieras kitaralaukku.





Se kuului pojalle, jonka tavarat jäivät tyttäreni luokse turvaan.

Hän oli koditon, varaton, hylätty, syrjäytynyt addikti.
Hän ei enää palaa. Hän ei päässyt irti.
Häneltä vietiin kaikki.





Mitä jäi jäljelle pojasta, joka kerran unelmoi kitarasta?
Mitä haaveesta tulla kuuluisaksi ja näyttää maailmalle?
Minne jäivät vanhemmat, perhe?
Mihin katosi usko ja toivo?

En tiedä muuta kuin nimen. 



15. elokuuta 2014

Kesän paras lukuhetki

 
 
 
Kesällä kun taivas on pilvetön, 
 
                                                     
                                                ja auringossa suorastaan hehkuvan kuuma,


 
etsin pihalta varjoisan paikan, jonne leppeä tuulenvire osuu järveltäpäin,


                           rauhoitun viettämään lomapäivää paksun kirjan ja kuplivan juotavan kera.


                                  
                Olin säästänyt lomalukemiseksi Amy Tanin The Valley of Amazement-kirjan, jonka  hankin jo keväällä. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1900-luvun vaihteen Sanghaihin. Violet joutuu eroon äidistään, amerikkalaista, ensiluokkaisen kurtisaanitalon emännästä, kun keisarikunta hajoaa ja ulkomaalaiset poistuvat Kiinasta. Violet kidnapataan ja myydään toiseen kurtisaanitaloon, jossa hänestä tulee äidin palveluksessa olleen vanhemman kurtisaanin suojatti.
 
Kirja vaatii keskittymistä, joten en suosittele sitä iltalukemiseksi, jos ei pysty lukemaan kuin pienen pätkän kerrallaan. Ajattelin, että hidas etenemiseni johtuu siitä, että kirja on englanninkielinen ja aiheeltaan raskasta luettavaa, mutta kun luin Goodreadistä muiden lukijoiden kommentteja, huomasin, että myös englantia äidinkielenään käyttävät pitivät kirjaa haasteellisena.
Jotkut ylistävät, jotkut pitkästyvät. Olen samaa mieltä, paikoin lukeminen on nautinnollista,
 paikoin toivoisi asioiden etenevät nopeammin.
 
 Olen nyt kirjan puolivälissä ja olen pitänyt lukemisessa useamman viikon tauon, koska en tiedä haluanko jatkaa vai en. Amy Tan on kirjoittanut kirjaa pitkään ja hartaasti, 8 vuotta, joten toivoisin, että  pääsisin vielä kirjan imuun ja pystyisin seuraamaan kirjan henkilöiden tarinaa loppuun saakka. Luulen kuitenkin, että Violetin alamäki on surkea ja lohduton.
En mielelläni jätä kirjoja kesken, koska haluan yleensä tietää, mitä kirjailija on halunnut lukijalle kirjan välityksellä sanoa. Ehkä Amy Tan vielä osaa yllättääkin juonen käänteillään!
 
 
Lukisitko kirjan loppuun vai jättäisitkö kesken?

Tällä postauksella osallistun Luettua elämään -blogin Kesän paras lukuhetki-haasteeseen. (klik,klik)





 
 
 
 

6. elokuuta 2014

Kesämuistoja

 
Mökillä lintujen kuvaaminen on mukavaa ajanvietettä.
Tilanteet saattavat joskus tulla vastaan hyvinkin yllättäin, joten parasta on pitää kamera lähellä,
 ettei hukkaa tilaisuutta harjoitella esim liikkuvan kohteen kuvausta.
 
 
 
 
 
 


 
Kuikkia on hauska seurata.
Iltaisin pojat pyörivät piirissä ja valmistautuvat kalastamaan yhdessä.
 

 
Poikasen ruokkiminen on kokopäivätyötä kahdelle aikuiselle!







Joskus on tukkakoskeloillakin kiire kerääntyä yhteen. Tuskin kuitenkaan puolisoa etsimään,
 kuten tällä uroksella, jolla  vielä juhannuksen jälkeen vaelteli komessa asussaan ihan yksin
.
 
 
                     Edellisen kesän lintukuviani näet klikkaamalla tästä.
                  
                   Osallistun tällä postauksella Makroviikkojen valokuvaushaasteeseen Pienilintu-blogissa.
                       Muiden kesämuistoja löydät klikkaamalla tästä.