7. lokakuuta 2013

Näpsäkkä neulottu Rachel-laukku

Harrastimme viikonloppuna kotimaan matkailua ja kävimme kylpylässä.
Minulla oli mukana tämä äskettäin valmistunut pikkulaukku, johon mahtui juuri kätevästi lompakko, kännykkä sekä pieni meikkipussi.
 

 
Malli on neulottu Handy Kittyn ohjeella, jonka saa täältä. Ohje on englanninkielinen,
mutta kaavio on selkeä ja helppo seurattava.
Lankan minulla oli Dropsin Muskat (merseroitua egyptiläistä puuvillaa)
Sitä kului vajaa 100 g eli kaksi kerää.
 
 
 
Näin tämän laukun ensin Lori times five-blogissa ja yritin neuloa jotain vastaavaa omasta päästä, mutta muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen päätin hankkia ohjeen Ravelrystä.
 
 
 
 
Täällä pysyi tallessa huoneen avainkorttikin, kun laitoin laukkuun vuoren,
ettei pikkutavaratkaan pääse putoamaan. 
 
 
 
 
Kylpylän pihassa kasvoi valtavan suuri tammi. Oraville riitti ruokaa,
kun tammenterhoja oli aivan valtavasti sekä polulla että puussa.
 
 
                                             Laitan tähän myös linkin Ravelryn projektisivulle.
                                                 
                                         Aavistan, että minulla on taas pian uutta kerrottavaa, joten ...
                                                         
                                                         Mukavaa  päivänjatkoa! t. Rentukka
                                                      

4 kommenttia:

  1. Todella kauniin kassin teit!
    Hyvä kaavio auttaa pitkälle yli kielimuurien :)

    VastaaPoista
  2. Komee tammi !
    Ihastuttava pikkulaukku ja miten kivaan blogiin annoit linkin. Kiitos!

    Sny syksy 2013

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista! Tykkään itsekin tästä laukusta tosi paljon!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!