18. heinäkuuta 2013

Piirakka ja perhe-elämää

 
 
 
Kävimme eilen onnittelemassa Tytärtä syntymäpäivän johdosta
ja vein hänelle tuliaisiksi Kantarellipiirakkaa sekä pitkävartiset sukat, jotka ovat vilahdelleet aiemmininkin tässä blogissa.
 


                                 Alkuperäinen ohje on Ulla Svenskin Suloiset suolaiset kirjasta.
                                                  
Rahkavoitaikina:
100 g margariinia (käytin juoksevaa)
1 dl kauraleseitä
1 dl (speltti)vehnäjauhoja
100 g maitorahkaa
Sekoita ainekset keskenään ja laita kylmään täytteen valmistamisen ajaksi.

  
Täyte:
400 g kantarelleja
1 punasipuli
öljyä
 ruususuolaa, pippuria
 
                Laita sienet pannulle ja keitä kunnes sienistä irtoava neste haituu.
Alkuperäisessä ohjeesa on puolet herkkusieniä ja puolet kanttarelleja. Parempaa tulee pelkästä kantarellista, minun mielestäni.
                   Lisää pilkottu sipuli ja öljy. Kuullota pehmeäksi.




                                    Taputtele pohjataikina vuokaan ja levitä päälle vihreää pestoa.
                                               Sekoita kuorrutus:
                                         2 dl ruokakermaa
                                         2 kananmunaa
                                         2 dl juustoraastetta
                                    
                    
 
     Levitä vuokaan sieni-sipuliseos ja kaada päälle kermaseos.
Paista 200 asteisessa uunissa alimmalla tasolla n. 30 min.
 
 
 
Lahjaksi neulomani Maitohorsma-sukat näyttivät olevan mieluisat :))
 
Huomasin sattumalta  juhannuksen alla Mikkelin S-marketin hyllyssä  tätä väriä, joka on tainnut jo poistua valikoimasta ja josta tytär oli pyytänyt minua neulomaan sukkia. Uudessa värikartassa näyttäisi olevan taas kivoja raitalankoja.
Ohje on Novitan.
 
 
 
 
 
Onnellista perhe-elämää Peipon pesällä!
Onkohan lintuemollakin haikeaa kun lapset lentävät pesästä......   
Vai onko se  vain helpottunut kun urakka on ohi?
 
 
 

6 kommenttia:

  1. ihanaan kuuloinen piirakka. tarttee kyllä testata!

    VastaaPoista
  2. voi miten ihana synttärilahja. peippoperhe niin hellyttävä, mainio kuvasarja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emolintu hoitaa poikasia yksin, toivottavasti jaksaa kantaa niille tarpeeksi ruokaa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!