23. lokakuuta 2013

Mittatilauspolvarit

 
 
Vähän kerrassaan olen alkanut taas neuloa villalankaa, koska käsi-ihottuman kannalta langan laadulla ei tunnu olevan kovin suurta merkitystä. Yritän saada valmiiksi keskeneräisiä töitä, jotta pääsisin aloittamaan uusia projekteja, joita Salainen neuleystäväni on ehdottanut.
 

Tällä viikolla sain valmiiksi polvisukat, jotka tein ystävälleni lahjaksi.
Ostimme lankaa yhdessä kesällä Lankamaailmasta ja päätin jo silloin tehdä hänelle sukat syksymmällä, vaikken siitä hänelle mitään maininnutkaan! 
 
 
Lanka on Marks&Kittens Frame trend merkkistä ohutta superwash-villan
 ja polyamidin sekoitusta. Sukat neulotaan kärjestä ylös. Kantapää tehdään lyhennetyillä kerroksilla ja varteen lisätään silmukoita pohjetta varten joka 7. krs. Jos olisin päässyt sovittamaan, sukan varresta tulisi juuri käyttäjälleen sopivan, mutta nyt se ei ollut mahdollista.

 
Neuloin sukat Taija Elon Mittatilauspolvarit ohjeella, joka löytyy Ulla-verkkolehdestä.
Pääset ohjeeseen klikkaamalla tästä, klik klik. Kiitos Taijalle hyvästä ohjeesta!
 
 


Meillä satoi tänään vettä ja oli melko lämmintäkin vielä,
joten keksin lähteä ostamaan kukkasipuleita.
Ostin Lord Nelson sipulipusseja - 50 % alennuksella ja kaivoin innoissani sipuleita
 sekä nurmikon sammaloituneisiin paikkoihin että omenapuiden ja pensaiden alle.
 
Mutta kun riisuin märät käsineet, niiden alta paljastui aikamoinen tuho.
Kämmenten ohut iho oli rikkoutunut ja multaa oli päässyt rullautuneen ihon alle.
Eilen niistä otettiin bakteeriviljelyä varten pintasolukkoa. Nyt tulokset näyttäisivät varmasti paljon hurjemmilta!
 
 
 
 
 
Karvakuonokaan ei tänään viihtynyt ulkona, koska satoi. Lenkin jälkeen käytiin kuitenkin  ammeessa pesulla, koska Karvakuono menee viikonlopuksi hoitoon ja turkki piti saada kyläilykuntoon. 
 
Viikonloppuna on siis tiedossa kaupunkiloma naapurimaahan. Toivottavasti saan hyviä matkakuvia jaettavaksi ensi viikolla!
 
Kiitos vielä ihanista kommenteista, joita on tullut uusiltakin lukijoita!
t. Rentukka
 

7 kommenttia:

  1. Ihanat sukat - haluaa tuollaiset! ;)
    Eipä tuo eläväkään karvainen hassummalta näytä...
    Koetahan saada kädet kuntoon, kuullostaa tosi hurjalta.

    VastaaPoista
  2. Ompa upean väriset sukat.
    Voi harmi siun käsiäsi, toivottavasti niihin löytyy apua ja saat ne kuntoon, mutta keväällä siulla on kukkaloistoa pihamaallasi.
    Ihana aussi, just tuollanen hienohelma oli meijänkin Muorikka aikoinaan., sateella ei oltu ulkona, lammikot kierrettiin ja pissalla käytiin puutarhapöydän alla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Kosotäti! Lääkäri juuri soitti ja kertoi ettei ole tulehdusta, ja sanoi yrittävänsä nopeuttaa pääsyä iho- ja allergiasairaalaan. Kortisonia ei tarvitse enää käyttää, kun se ei kerran tehoa.
      Sama täällä, ja aussin piti olla jokasäänkoira ;)

      Poista
  3. Kauniit sukat, näyttävät ihanan lämpöisiltä. Täällä toinen käsi-ihottumainen. Pari vuotta ollu oireettomana, mutta nyt meinaa lehahtaa, ei tosin läheskään yhtä paha kuin sulla. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  4. Kiitos ohjelinkistä!
    Sinulla on hurja käsi-ihottuma.
    Pidetään peukkua, että pääset pian allergiasairaalaan.

    VastaaPoista
  5. Sukat näyttää tosi lämpöisiltä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!