1. lokakuuta 2013

Syksyiset asusteet

Syksy toi blogihin villasukkien kutomisvimman.
Olen minäkin yhdet saanut valmiiksi!
 
Lanka on ostettu viime keväänä Tallinnasta ja on itävaltalaista Steinbach Wollea,
tarkemmin Aktiv Effekt merkkistä sukkalankaa. Langassa on 75 % villaa ja 25 % polyesteriä, kuten kunnon sukkalangassa pitääkin.Itselläni ei ole aiempaa kokemusta tästä langasta, mutta samaa merkkiä olen nähnyt ainakin Kardemummalla.
 

                           Olin vähän pettynyt tähän väritykseen, kun luulin että keltaista ja ruskeaa olisi    ollut vähemmän tai ainakin niin että värit olisivat tulleet vuoronperään, eikä näin leveinä raitoina.
 

 
Neuloin sukat Sammalsukkien ohjeella. Ohje oli Kotivinkin 101 ideaa-lehden numerossa 1/2012.
Sammalkuvio muodostuu 3 o, 1n  silmukoista. Käytin 2½ KnitPro:n 15 cm sukkapuikkoja, jotka ovat ihan parhaat. Kiitos Piian, että olen niihin tutustunut! Kävin Piialta hakemassa blogihaasteenkin.
Kiitos haasteesta, yritän vastailla pikapuoliin.
 
 
 
Tein hyviä löytöjä kirpparilta. Unikko-liinasta maksoin 6 e ja termoskahvinkeittimestä 4 euroa.   Liinasta löytyi toinenkin hintalappu, joka olisi ollut 4,5 euroa.
En viitsinyt ajaa uudelleen kirppikselle 1,5 euron takia!
 
Keltainen lankakerä on smc Extra Merinoa, josta aloitin viikonloppuna ranteenlämmittimiä.
Väri osui sävysävyyn kahvipannun kanssa!
Toisen sain jo valmiiksi, kun sain neuloa sisällä takan lämmössä,
sillä välin kun Puuha-Pete raivasi metsää ulkona. Ihana mies!
 
 Kotona kiertoilmauuni lakkasi pahimmillaan toimimasta, joten jouduin paistamaan kesäkurpitsasuklaakakun mökillä. Sekoitin taikinan kotona ja paistoin perillä. Maku oli ihan hyvä, mutta valmis kakku ei meinannut irrota vuoasta kunnolla. Ei se varmaankaan johtunut kuljettamisesta, vaan kehnosta vuoasta  (voitelua ei mainita...).
Voin laittaa ohjeen jakoon, jos kiinnostaa!

 
                                               Raikasta syyspäivää! t. Rentukka

7 kommenttia:

  1. Kaunis kuvioiset ja ihanan sävyiset sukat. Raikasta syyspäivää myös sinulle:)

    VastaaPoista
  2. Tulipa ihanat sukat....tää täällä palelee, vaikka on sukkia jaloissa muutama kerros :) Mukavat kirpparilöydötkin!

    VastaaPoista
  3. Älä ole pettynyt, sukathan on tosi kauniit.

    VastaaPoista
  4. Kauniit sukat ja pidän tuosta langanväristä.

    VastaaPoista
  5. Itseraidoittuvat lankakerät ovat usein yllätyksellisiä. Harmi juttu, kun sitä sinistä oli vähemmän kuin odotit.
    Minustakin 15 cm KnitPro puikot ovat ihan parhaita :)

    VastaaPoista
  6. kauniit sukat, vaik nää raitalangat eivät ihan lemppareihini kuulukkaan, tykkään itse enempi kirjoneuleen kutomisesta, KnitPro puikkojen voittanutta ei ole viel vastaani tullut;)
    vahvat ruskan sävyt jo vaahterassa, upea kuva, mukavaa syysviikkoa Sinulle!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!