2. maaliskuuta 2014

Uusia valloituksia


              Blogi on ollut tauolla ja mietin, mitä olen saanut aikaiseksi.  Oikeastaan aika paljon!

Olen huolehtinut itsestäni!
Oli mammagrafia, ihotautilääkäri, kaksi kertaa osteopatiaa,  kolme hathajoogatuntia, kaksi Hot yogaa, kolme Pilatesta, kaksi Spiralsia, kaksi käyntiä kuntosalilla. Maaliskuussa olisi tarkoitus lisätä kuntosalikäyntejä ja ehkä täällä voi jo aloittaa pyöräilykaudenkin.




Epikutaanitesteihin maaliskuusa


Listaan pitää tietysti lisätä Karvakuonon kanssa lenkkeily! Tosin Karvakuonoa on pitänyt raahata ulos, koske se ei haluaisi kulkea hiekoitetuilla teillä. Kai sille pitää laittaa tossut jalkaan :)


Karvakuonoa ei ulkoilu kiinnosta!


Kävin myös näöntarkastuksessa ja sain uudet silmälasit. Entiset linssit olivatkin käyneet liian voimakkaiksi, mikä saatta hyvinkin olla syy niska- ja hartialihasten kireyteen. Samalla tilasin uudet aurinkolasit, mitkä ovat tarpeen kun kevätaurinko alkaa paistaa, ettei tulisi niin useasti migreeniä.

Olen opiskellut uutta!
Otinkin aika ison haasteen, kun ilmoittauduin englannin kielikokeeseen. Kolmen viikon päästä voin kertoa, miten minulle kävi ja läpäisinkö testin! Sen eteen on tehtävä todella paljon töitä.






Lahden kaupunginkirjaston järjestämässä Kirjan tuunauspajassa kävin katsomassa ja kokeilemassa
 Neulanhaltijan blogista tutun Satu Itäpään hienoja ideoita. Satu on todella innostava opettaja, ja hänen tuunausideansa ovat aivan mahtavia! Kiitos mukavasta iltapäivästä, Satu!


Satu Itäpään mallitöitä kirjan tuunauspajassa

Olen tehnyt uuden aluevaltauksen!
Sain puhuttua itseni talleille kuvaamaan hevosia! Viime viikon lauantain oli harmaa ja sumuinen, mutta olin intoa täynnä. Luvassa on lisää käyntejä talleille ja ehkä uskaltaudun keväämmällä hevosen selkäänkin! Edellisestä kerrasta on tosin aika kauan....
 


Aino

 
Toteutin yhden neuletoiveen!
 
Virkkasin veljen vaimolle potkukelkaan kiinnitettävän postilaukun. Lankana käytin 7 veljeksen jämiä. Raidoitukseen sain idean uusimmasta Novita-lehdestä.

postit kulkee mukana kelkassa


Lisää asumiseen ja hyvinvointiin liittyviä paljastuksia luvassa pian!
                                             Kerro, mistä aihealueesta haluaisit lukea lisää!
                                                      t. Rentukka




3 kommenttia:

  1. No heippa hei, kiva kun tulit lomalta ja sait monenlaista hommaa aikaiseksi ja itsesi kuntouttamiseksi. Niin tärkeä on jokaisen oma hyvinvointi ja terveys, että pittää välil lomailla ja järjestellä asioita uusin miettein.
    Meijän aussirouva on ihmeen terhakkaasti liikkeellä. Hää ol saanut jostain haavan silmään ja sitä hoidettiin kahdella eri lääkär käynnillä, tippoja silmään viel kolmen päivän ajan.

    VastaaPoista
  2. No, oletpa ollut aktiivinen! Varsinkin kirjantuunaus kiinnosti!

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että huolehdit itsestäsi! Mun täytyisi tehdä samoin, mutta olen useimmiten jäänyt muiden kiireiden alle. Isäni muutti vähän aikaa sitten palvelutaloon ja tyhjensin veljeni kanssa vanhan asunnon kahdessa viikossa. Veimme osan tavaroista kotiin, mökille, kierrätyskeskukseen ja valitettavasti myös kaatopaikalle (kukaan ei esimerkiksi kiinnostunut rikki menneistä stereoista jne). Nyt on aurinkoa riittänyt hyvin, niin kävelylenkit koiran kanssa ovat pidentyneet. Nauroin koirulisi kuville, sillä meidän Bellamme on samanlainen. Märille keleille tyttö ei vaan halunnut lähteä. Hohoijaa :-)

    Jään odottamaan uusia päivityksiäsi! Kevätiloa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!