1. marraskuuta 2014

Aikuisen Poppy-hattu

 
 
Pojan avovaimo oli nähnyt netissä kivan hattumallin, ja kysyi voisinko tehdä hänelle sellaisen. Ei tästä ihan samanlaista tullut, mutta oikein hyvä hattu kuitenkin.
 
 
                      
                            Valitsin langaksi  Dropin Liman, jossa on 65% villaa ja 35% alpakkaa.
                                  Hattuosan neuloin 3,5 mm puikoilla ja resorin 3 mm.
                   Lankaa kului 1 kokonainen ja vähän toista.
Kukka on vielä tarkoitus virkata samasta langasta.
Ja anteeksi ettei minulla ole parempaa varapäätä kuin tuo ruma pilatesrulla!

                                        
                     Hattu syntyi samalla periaatteella kuin lasten myssy  Poppy (klik, klik), joka on ilmaiseksi ladattavissa Ravelrysta. Ohjeessa on silmukkamäärät päänympärysmitan ja langan paksuuden mukaan. Lisäsin silmämääräisesti silmukoita (aloituksessa + 10 s) ja lisäsin korkeuteen yhden mallikerran (yht 7 toistoa eli lohkoa) Tällä tavalla myssystä tuli M-L kokoinen, kun myssyn saajalle olisi riittänyt S-koko. Taidan tehdä hänelle vähän pienemmän ja pitää tämän itse!
Voin tehdä siitä suomenkielisen ohjeen, jos on kiinnostusta!
 
 
 
Yksi pieni kurpitsa päätyi pihalyhdyksi eilen illalla Halloween- yötä valvomaan.
Nostin sen telineen päälle niin että se näkyisi vähän paremmin.
Aamulla herättiinkin jo marraskuuhun.
Mihin lokakuu katosi, kun juuri äskenhän se vasta alkoi?
t. Rentukka
 

4 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!