19. heinäkuuta 2016

Hyvää naistenviikkoa!

Ompeluinnostukseni meinasi päättyä lyhyeen, sillä saumurini lopetti yks´kaks toimimasta. Ensin tilanne näytti aika pahalta, koska juuri tähän aikaan vuodesta ompelukonekorjaajatkin lomailevat. Kaikeksi onneksi sain aivan loistavaa palvelua Hyvinkään Ompelukonekeskuksesta. Liike oli muuttanut keväällä uusiin tiloihin ja jouduin tietysti kanniskelemaan 9,5 kilon painoista rautamötikkää muutamia satoja metrejä ennen kuin oikea osoite löytyi.


 
Vika oli paininjalassa. Viallinen jäi liikkeeseen ja sain tilalle toimivan 40 € hintaan. Hienoa oli myös kuulla, että saumurini on loistava yksilö, Singer Professional 14 U22A merkkinen, eikä ole mitään syytä vaihtaa sitä uudempaan, päinvastoin!
 
Tässä kuvia ompeluksista, joita on ommellut Tumpulalle viime viikolla  hankkimistani kankaista.

Papukaijakangas on  iloisen värikästä!

Kaksoisneulan jälki ei vielä tyydytä, säädöt hakusessa!

Ensimmäinen mekkokokeilu!


Leivoin eilen kesän ensimmäisen mansikkakakun ja kutsuin tietysti Tumpulan vanhempineen kakkua maistelemaan. Tumpulal






 Tumpulaa kiinnosti kovasti minun jumppavälineeni. On se ihme, miten notkeita ja joustavia nuo pienet ihmiset ovat, kun itselle se on sellaista äheltämistä!



                                           Ihanaa naistenviikkoa kaikille! t. Rentukka

5 kommenttia:

  1. Sulla näyttää olevan sama saumuri kuin minulla. Vanha on mutta toimii! Ja mietin tässä että minäkin jouduin tuohon ostamaan uuden paininjalan muutama vuosi sitten.
    Kauniita ompeluksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On nämä tosiaan vahvoja ja kestäviä saumureita! Enää ei kuulemma valmisteta siihen alkuperäisen mallisia polkimiakaan. Maksaa toista sataa ja tehoa riittää paljon enemmän kuin uusissa.

      Poista
  2. Ihania tuotoksia saumurillasi olet surrutellut!

    VastaaPoista
  3. Kauniita ompeluksia..♥ saumurilla on hyvä huristella niitä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Mustakissa ja Tuta! Ompeleminen on vaihteeksi niin kivaa, ettei malttaisi muuta tehdäkään ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!