14. maaliskuuta 2011

MaMa-haaste nro 5 "Kevään värisuora"

Tämänkertainen haastetehtävä oli melko vaikea. Lähdin kuitenkin mukaan, koska olen osallistunut tähän mennessä jokaiseen haasteeseen, enkä aio vielä luovuttaa! Pastillivärit eivät ole ihan minun juttuni, mutta löysin kaapista puuvillaisen kesäpuseron jämälankoja. Siinä oli hyvä vihreä ja keltainen, kahta eri sävyä violettia, valkoisia ja sinisiä, mutta punainen oli alkuperäiseen väriin verrattuna aivan liian oranssi. Päädyin virkkaamaan kahdeksalla eri värillä. Hihnaan virkkasin yhden raidan vaaleanpunaisella, joka tuo mieleen ihonvärin eli vivahtaa persikkaan.


Haastessa annettiin neljä väriä: keltainen, vihreä, sininen ja punainen.
Kassisa on kaikkiaan 9 eri väriä.
 Aloitusketjussa on 150 silmukkaa. Siksak-neule syntyy, kun joka 13. silmukan kohdalla vuorotellen joko hypätään yhden silmukan yli tai virkataan kaksi silmukkaa samaan. Silmukoiden määrä pysyy siis samana. Lisäys/kavennus tulee aina samaan kohtaan.


Kassi on virkattu kiinteillä silmukoilla.

 

Hihnaa varten virkkasin 1 metrin pituisen ketjusilmukkaketjun. Virkkasin siihen kuusi kerrosta kiinteitä silmukoita.


Kassin mitat ovat 30 cm x 30 cm.


Kassin yläreunaan tein aukot kiristysnauhaa varten. Nappilaatikosta löytyi sopivasti vaaleansiniset pompulat nauhan päihin.

Kassin lisäksi olen viime aikoina virkannut isoäidinneliöitä. Teemme työkavereitten kanssa kimpassa peitteitä. En voi tässä paljastaa, kenelle tai miksi!


Mitähän tästä on tulossa?

9 kommenttia:

  1. Kiitos osallistumisestasi jälleen! On hauskaa, että vaikka osa osallistujista vaihtuu, niin osa säilyy samoina!

    Tosi iloinen kassi!

    VastaaPoista
  2. Kiva kassi. Tekee mieli itsekin osallistua, no saapa nähdä.

    VastaaPoista
  3. Ältsyn kiva, siksak on niin reipas kuvio.

    VastaaPoista
  4. Pirteä kassi. ja ihania isoäidin neliöitä :)
    Aurinkoista kevättä!
    T: SNY:Si

    VastaaPoista
  5. Kiitos, kiitos. Tulispa kesä nopeasti, että vois ottaa käyttöön.

    VastaaPoista
  6. Minulla on valitettavasti jäänyt nyt pari haastetta väliin. Vieläköhän ehtisi jotain ideoida... :) Ihanan värikäs kassi! Kuin myös ihanan herkulliset värit noissa neliöissä.

    VastaaPoista
  7. Muakin kiinnostaisi ryhtyä mamailemaan. Onko se linkitysysteemi sellainen, että tälläinen pöntömpi tajuaa. Kyselen vaan kun huomaan, että oot konkari! Sinäkin olet tehnyt kivoja töitä siihen.

    VastaaPoista
  8. Auli: linkitys on helppo, jos vain pikkusen osaat englantia. Autan kyllä, jos tulee ongelmia:) Tule ihmeessä rohkeasti mukaan!

    VastaaPoista
  9. Ei ole vaikeaa, ja jos tulee virheitä (kuten minulle ekalla kerralla) Leena voi korjata.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!