22. lokakuuta 2011

Tänään pihalla

Harvoin toiveeni on toteutunut niin nopeasti kuin tämä: sain uuden kameran, jippiii! Olen iki-onnellinen, mutta ihan pihalla. Olen kuumeisesti lukenut käyttöohjetta ja etsinyt kuvausohjeita netistä ja kirjoista, mutta todennut että ehkä on mentävä kurssille. Helpompaa olisi, jos joku opettaisi kädestä pitäen, mitä pitää tehdä. Kyllä tänne vielä joskus tulee kuvakollaasejakin, varmasti.
Se on nyt luvattu!!

Lähdin pihalle kameran ja koiran kanssa ihmettelemään, mistä aloittaisi. Pihatöitä ei ole siis vielä oikein aloitettukaan, koska tähän asti ollaan käyty viikonloppuisin mökillä eikä viikolla yksinkertaisesti ole jaksanut. Onneksi ensi viikko on syyslomaa :)

Ennen kuin pääsin edes aloittamaan haravointia, piti komposti tyhjentää valmiista mullasta. Kottikärryn rengas oli tyhjä, mutta se ei haitannut Karvakuonoa, joka hyppäsi kuorman päälle, sillä aikaa kun etsin pumppua.



 Olen ihastunut tumman violettiin Queen of the Night- tulppaaniin. Sitä istutin peräti 60 kpl. Viime keväänä 10 sipulista vain pari jaksoi kukkia.
Toivottavasti en laittanut sipuleita liian myöhään maahan.




Keväällä sitten nähdään, onnistuimmeko Multakuonon kanssa kaivamaan sipulit tarpeeksi syvälle vai popsivatko myyrät ne suuhunsa.


(Harmi että korvasta puuttuu pala)


Tein "viherhuoneeseen"  syyskukkaistutuksen ja laitoin jouluruusun ruukkuun. Pelakuut näyttävät vielä oikein hyviltä, samoin tämän vuotinen verenpisara. Yritän talvettaa ne taas autotallissa.
Viime talven autotallissa viettäneistä tosin vain kaksi pysyi hengissä, muut kärsivät siirroista.




Pakko kertoa vielä lopuksi, miten hassu meidän koirasta on tullut. Kesällähän se sai juoda suoraan järvestä, mutta nyt se ei millään meinaa ymmärtää, ettei kaikki vesi ole juotavaa. Vesikupissa olevaa vettä se ei aluksi meinannut juoda ollenkaan, vaan pyysi ulos ja meni juomaan sadevesiämpäreistä.




Tänäänkin sille tuli jano, ja se löysi vettä ämpäristä. Onhan se tietysti kylmää, mutta vähän on liikaa, että pitää päästää koira ulos juomaan, kun tavallinen kraanavesi ei kelpaa!!

8 kommenttia:

  1. Meillä tyttären Lapinkoira "peto" tekee Männiköllä samoin, mutta se ämpäri on pieni, Dronningholmin pienin mansikkahillopurnukka, punainen ja valkoinen kädensija. Pennusta saakka juossut heti kaivon kannelle kun, joka on matalalla juomaan omasta pikku ämpäristä ja minulle tulee kiire aina sitä pikku ämpäriä pesemään,tullessamme Männikölle. Kuono jopa mahtuu siihen just ja just. Ovat nämä koirulit sitten veikeitä ;)

    VastaaPoista
  2. Onnea uudelle kameralle! Karvakuono on aivan ihana!

    VastaaPoista
  3. :), tämän illan hervottomimmat kuvat :D.

    VastaaPoista
  4. Meinaan huomenna tehdä samoja hommia! Terassi on nyt ihan räjähdystilassa ja huomenna menen metsään hakemaan kaikkea rekvisiittaa kukkaruukkusysteemeihin.Kiva kaveri sulla oli!

    VastaaPoista
  5. Ihana karvakuono:) Höpsöjä nämä haukut, meidän tekee välillä ihan samaa, samoin kissatkin.

    VastaaPoista
  6. Ihania noi tumman violetit kukat (nyt unohtui nimi jo, öh), mutta toivottavasti kukkivat sitten!

    Voi Vili <3. Toivottavasti näen hänet taas pian.

    Valokuvaus ois kiva harrastus, mene ihmeessä jonnekin kansalaisopiston kurssille. Itse ajattelin Ilonassa joku kerta ATK-pajalla opetella käyttämään Photoshoppia.

    Jotenkin rentouttavaa nähdä edes kuvia meidän pihasta tämän kaupungin kiireen ja tän hetkisen stressin keskellä.

    Toivottavasti tällä viikolla nähdään <3!

    VastaaPoista
  7. On sinulla siellä ainakin reipas kaveri mukana ulkoiluhommissa:)

    VastaaPoista
  8. Onnea uudelle kameralle.
    Täällähän oli muutakin ihanaa, kuin
    vain keijunkukat. Täytyy ensikeväänä
    laittaa omalle pihalle tuo keiju kukkimaan.

    Apurisi näyttää hyvin touhukkaalta ja
    tuleehan siinä työn teossa jano,
    hän on tykästynyt luomuveteen:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!