2. toukokuuta 2012

Vuokon päivänä


     Huhtikuussa valmistui pieniä töitä kuten nämä puput ja pipot.
Kaverukset saivat nimekseen Ossi ja Esko
    Esko on meidän kääpiöluppakorvakanin nimi. Esko oli aika erikoinen kani eikä meidän yhteiselomme kovin hyvin sujunutkaan. Mutta sitten Esko muutti maalle ja eli onnellisena ja kilttinä kanina, kissojen parhaana kaverina elämänsä loppuun asti.



Onneksi virkkasin tuon kuvissa näkyvän Juhannusruusu-maton valkoisesta ontelokuteesta (vaikka jotkut siitä vinoilivatkin), sillä nyt kun Karvakuono on ulkona ahminut sisuksiinsa ruohoa ja pulautellut sitä juuri  maton päälle, olen saanut vihreät tahrat pois pesemällä maton valkaisuaineella. Valkoinen on sitten hyvä väri ;)

Lankakaupassa tuli pistäydyttyä Helsingin reissulla.  Ostoksiakin piti tehdä (?) ja varasto täydentyi Novitan uudella Hangolla ja Tuubi- nauhalangalla, joista ajattelin virkata koreja.  Stoccan Hulluilta Päiviltä ostin Noron sukkalankaa, mutta pinta tuntuu aika karhealta. 



Polkua ostin varmuuden vuoksi yhden kerän lisää, jos vaikka tekisin huivin siitä, katsotaan nyt.  
 Oikeastaan tekisi mieli jo lähteä pihatöihin, mutta nyt on levättävä, että saan itseni kuntoon.


                                                              
                                                          

                                                          Onnea Vuokkoille!

3 kommenttia:

  1. Vein myös eilen kaksi pupua uusille omistajilleen. 2-v käveli pupua korvasta roikuttaen loppuillan. 10 kk kokeili miltä villakorva maistuu, yök, ja unohti pupun, mutta 3 v isosisko lainasi pikkupupua omaan käyttöönsä kunnes kahden isomman puput valmistuu.

    VastaaPoista
  2. Ihania pupuja <3
    Minä olen kovastikin pupu ihminen. Meillä oli 9 vuotta kani, jonka lapset nimesivät pienenä. Tyttö sanoi, että pupu on Veera ja poika sanoi, että se on Kalle. Niin pupu sitten oli Veera-Kalle <3
    Valitettavasti olemme kovasti allergisia pupuille niin uutta emme voineet hommata, mutta onhan meillä tuo kissahirviö joka pomottaa koko perhettä -ja vieraitakin :))

    Minulla on täällä kaikkea kivaa suunitelmissa sinulle, mutta kaikki tarvittava ei ole vielä minulle asti tullut, että hetken vielä joudut odotella. ;)

    T: Snysi

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!