14. heinäkuuta 2013

Harrastuksesta tienistejä?

Aamulla, kun olin mustikassa oli aikaa pohdiskella maailman menoa. Aion jäädä loman jälkeen vuorotteluvapaalle :)) Se tietää säännölisen kuukausipalkan pienenemistä alle työttömyyskorvauksen suuruiseksi. Olin ajatellut, että voisin ehkä hankkia vähän lisätuloja myymällä käsitöitäni. Moni muukin on keksinyt saman idean ja keskustelu hinnoista ja ohjeiden kopioinnista käy blogeissa ja Facebookissa kuumana. Seijasiskon käsityöblogissa on käynnissä hyvä keskustelu aiheesta.

Hämmästyttävää, etteivät käsityöharrastajat arvosta omaa työtään eivätkä halua ottaa omasta työstään palkkaa!! Ei ihme, ettei käsityöt elätä niitäkään, jotka yrittävät tehdä sitä ammatikseen!  Yrittäjän kun pitää vielä maksaa verot, eläkkeet ym kulut.  Hieman kärjistäen voisi kysyä mikseivät muutkin taiteen tekijät luovu tekijänpalkkioistaan, siksi että ovat unelma-ammatissaan :P

Itsekin sortuu helposti valmiisiin neuleohjeisiin, koska yleensä haluaa päästä nopeasti alkuun, eikä viitsi alkaa laskea tiheyksiä tai piirtää mallia. Vaivannäkö kyllä palkitsee, esimerkkinä vaikkapa Aulin purjevene- ja mansikkasukat virveriikka.blogspot.com sivulta.

En taida ryhtyä sukankutojaksi muutenkaan, ainakaan ennen kuin kädet ovat kunnossa, koska karkea sukkalanka ei selvästikään paranna tilannetta.
Lahjaksi teen läheisilleni, jos tarvetta ilmenee. Toivottavasti en kuitenkaan jää mahdollisten lastenlasten mieliin mummona, jolta sai lahjaksi aina villasukat, jotka jäivät vuosikausiksi kaappiin...

Tässä muutamat valmiit sukat Novitan ohjeilla. 



L
emmikki nappisukat


h
iirenvirna sukat


Nämäkin sain jo valmiiksi ja vien lahjaksi ensi viikolla.



Hoksasin ladata tällaisen sovelluksen, jolla osaan vähän paremmin liittää kuvia, mutta opeteltavaa riittää vielä paljon.


Virkistävää sunnuntaita! 
Rentukka

12 kommenttia:

  1. Kauniita sukkia!
    On totta, että on hankala hinnoitella omia käsitöitään. Monikaan ei ole valmis maksamaan niin paljon tuotteesta, että käsityöläiselle jäisi kunnon palkkaa työstään. Minullakin on muutama tuttu joka on yrittänyt elättää itseään käsityötä tekemällä, mutta on luopunut siitä kun se ei elätä. Surullista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi surullista! On varmasti vaikeaa saada tuotteita esille ja kilpailu on kovaa, varsinkin kun halpatuontimaissa työvoimakustannukset ovat aivan toista kuin meillä, ja hinnat sen mukaiset.

      Poista
  2. Kiitos linkityksestä. Toivoisin todella, että tämäntapaista keskustelua käytäisiin laajemminkin , että saataisiin niitä hintoja hilattua ylöspäin. Mukavan näköisiä sukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Tarvitaan asennemuutosta. Opettajana mietin sitäkin, kuka haluaa kouluttautua sellaiseen ammattiin, jossa ei ole töitä tarjolla :(

      Poista
  3. Vuorotteluvapaallahan ei saa olla ansioita, joten selvitäthän etukäteen vaikuttaako käsityömyynti korvauksen maksuun ettei tule mitään ikäviä yllätyksiä. Toivotan oikein rentouttavaa vuorotteluvapaata ! t. Eija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija! Tuo on tärkeä huomio. Vuorottelukorvaushakemukseen pitää selvittää kaikki sivutulot ym. Aulilta tulikin lisätietoa tästä.

      Poista
  4. Hei, ihania töitä olet taas tehnyt! Minulla taas alkoi tauon jälkeen kova sukkaputki. No, eipä käy maksan päälle silti... :) Itsekin osallistuin Seijasiskon blogissa keskusteluun ja pohdin tuota verotusasiaa. Olen sen suhteen aika varoivainen, koska saan palkkani muualta. Siksi luotan vaihtokauppaan, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.

    VastaaPoista
  5. Hei!
    Tulin vielä lisäämään tähän sellaisen jutun, joka tuli mieleeni kun tuossa aamutuimaan jo aloittelin sukankudontaa.. :) Eijan kommenttiin lisäisin sen, että työkaverini (opettaja myöskin) oli pari vuotta sitten vuorotteluvapaalla ja teki jonakin verran sijaisuuksia, eli saa ilmeisesti jonkin verran olla työssä. Muistaakseni siinä oli kuitenkin joku rajoitus ansioille, eli jos teki liian paljon työtä olisi ansio vähentänyt sitä vuorotteluvapaus-tuloa, tms... Kannattaa ottaa selvää asiasta. Itse olen myös joskus haaveillut vuorotteluvapaasta, mutta nyt kun minulla on enää neljä työvuotta jäljellä olen jateluut, että menköön nyt vaan sitten yhteen putkeen ja sitten keskityn ihan muuhun kuin opettamiseen, vaikka sitten siihen käsityön tekemiseen täyspainoisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Auli! Aikamoinen prosessti tämä liitteiden hankkiminen on tässäkin, mutta toivottavasti saan myönteisen päätöksen, kun sijainenkin on jo palkattu :) Minulla on nyt sopiva aika välivuodelle, niin saan miettiä vaihtoehtoja rauhassa.

      Poista
  6. pidän peukkuja vuorotteluvapaasi puolesta:)) täällä olikin mielenkiintoinen keskustelu menossa ja tärkeästä aiheesta.

    VastaaPoista
  7. Toisaalta... monesti on myös törmännyt hirveisiin askartelutekeleisiin, jotka on roimasti ylihinnoiteltu, koska nehän ovat KÄSITYÖTÄ. Kaikki me ei vaan olla taiteilijoita :)
    Mulla on käsitys,että vuorotteluvapaalla saatu ansio vähentää vuorotteluvapaakorvauksen määrää, "soviteltu korvaus",
    mutta mahtavaa, jos sulla on tilaisuus jäädä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla sinusta, Illusiah! Tuo on myös totta, mitä sanot ylihinnoittelusta. Joskus on tarjolla niin KOTITEKOISTA (homemade)... mutta "ei se ole hullu joka pyytää, vaan se joka maksaa" sanotaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi!