12. kesäkuuta 2013

Munakennotaidetta


Olen joutunut siirtymään sytytyspalojen valmistuksessa uuteen aikakauteen. 
Tähän saakka olen tehnyt sytyspaloja kynttilänpätkistä ja munakennoista yksinkertaisesti  sulattamalla kynttilät ja kaatamalla massan koloihin.  Mutta nyt kananmunat myydään sellaisissa rasioissa, joissa ei ole erillisiä lokeroita ts. väliseiniä. Sula kynttilämassa valuu pohjalle levyksi,
 niin että palojen taittaminen vaikeutui.

 
Päätin siis kokeilla sytytysruusujen tekoa.
 
 
Ensin munakennosta pohjapalat irti ja kannesta revityt suikaleet sisään rullalle.
 
 
 
Sitten kynttilänpätkät vanhaan retkikattilaan sulamaan,
 
 
 
 
Kierittelin ruusuja liemessä niin että steariini sai kunnolla imeytyä ja
keltaiset ruusut värjäytyivät vihreiksi!
 
Toistin tämän kolmeen kertaan, varmuuden vuoksi.
Voi olla että vähempikin riittäisi.
 
Onhan tämä uusi malli paljon kauniimpi kuin tuo vanha.
Mutta työläämpi tehdä!
 

 
Vanhan mallisella sytyspalalla tuli on syttynyt takuuvarmasti. AINA!
Toivottavasti uusi malli toimii myös.
 
Mainioita mökkituliaisia muuten ovat!
Ei muuta kuin kattilat kiehumaan...
t. Rentukka
 
 

1. kesäkuuta 2013

Oli simmarit ja sammarit

 
Innostuin batiikkivärjätyistä sammareiden lahkeista edelleen.
Tänään ompelin niistä pikkulaukun!
En väitä, että olisin ehtinyt päivässä kirjomaankin, vaan tunnustan ommelleeni
ristipistot jo viime kesänä.
 
 
Olin leikannut lahkeet aika huolettomasti, koska olin ajatellut tehdä näistä paloista taskuja, joten saumat eivät osuneet ihan niin kuin olisin toivonut. Pohjan ompelussa meni myös sormi suuhun, mutta onneksi täältä netin ihmeellisestä maailmasta löytyy apu pulmaan kuin pulmaan.
Tällä kertaa Hipun blogista. Kiitos Hippu selkeistä ohjeista.
 
 

Sivusaumaan laitoin lenksut, joihin nyörin saa kiinni (solmimalla, varmasti olisi fiksumpikin tapa).
Nyöriksi löytyi silmälaseille tarkoitettu nauha.



Tukevoitin laukkua silittämällä samettiin tukikankaan ja sisälle laitoin vuoreksi
samaa kangasta kuin miehen toilettilaukkuun. Olen tosi tyytyväinen!
 
 


Leikkimökin kunnostusprojekti on edennyt niin, että homepesu on tehty ja värikartta haettu maalikaupasta. Tänää tyhjensin mökistä romuja pois ja löysin sieltä tällaisen sängyn päälle ripustettavan verkon. Meidän pihassa kasvavat 30 vuotta vanhat puut alkavat muodostaa kivoja koloja ja piilopaikkoja, kuten tänne hevoskastanjan alle, jonne pääsee nyt tosi hyvään jemmaan hyttysiä karkuun.
Jostain jos löytyisi vielä mukava tuoli, jossa voisi löhöillä!
 
Hyvää kesäkuun ensimmäistä!
t. Rentukka

31. toukokuuta 2013

Linkkivinkki kuvankäsittelyyn ja ompeluun!

 
Vaikka ulkona riittäisi puuhaa vaikka millä mitalla, jäin sisälle opettelemaan kuvankäsittelyä Gimp- ohjelmalla Hääräämö-blogista löytyvien loistavien ohjeiden innoittamana.
Lauralle vielä iso kiitos!
Aloitin kokeilemalla taustan maalaamista valkoiseksi.
Tähän taitoni vielä riittivät, kun pussukan muoto oli tarpeeksi selkeä.
 
 
 
 
 
Mutta tästä alemmasta kuvasta päätin kuitenkin julkaista tämän alkuperäisen version, koska hiirikäden epätarkkuuden vuoksi partakone ja -vaahto alkoivat olla lähes tunnistamattomia!
 
Tästä pussista tuli juuri sopiva toilettilaukku parranajovehkeitä varten.
Kiva!
 
 
 
 
 
Minulla on muutaman vuoden takaiselta värjäyskurssilta edelleen batiikkivärjättyjä samettikangaspaloja, joille en ole keksinyt käyttöä. Kangas on kierrätettyä, eli ne ovat ratkottuja samettifarkkupaloja. Ohjeen tähän laatikkopenaaliin löytyi myös Lauran Hääräämö-blogista.
Siellä on ohjeita enemmänkin! (linkki käsityöohjeisiin tästä)


                         Nyt leikkimökki kutsuu! Se nimittäin tarvitsee kipeästi uutta maalia pintaansa.
                 Ensin pitää kuitenkin lähteä ostamaan pesuainetta, jolla saa pestyksi homeen pois.


                               Onnittelut kaikille koulunsa päättäville ja heidän vanhemmilleen!

20. toukokuuta 2013

Viherryöppy

 
 
Uskomattoman nopeaa oli tänä vuonna kesän tulo.
 
 
Viikko sitten koivun lehdet olivat hiirenkorvalla
 
 
ja nyt koivu on jo täydessä lehdessä.
 
Sään lämmettyä on elämä tietysti siirtynyt pihalle. Ulkona tarkenee jo vallan mainiosti neuloa tai virkata jos pihatöiltä ehtii.
 
Minulla on toistaiseksi vielä oma pieni viherhuoneenikin, jossa olen suojassa tarpeen tullen
uteliaitten katseilta, sateelta tai tuulelta.


 
Viherhuone on saanut purkutuomion, koska sen alla on autotalli, joka muutetaan autokatokseksi. Sitten kun autotallista saadaan rojut pois!!! Siihen voi mennä vähän aikaa ....



Siillä välin ehdin vielä kasvattaa siellä tälle kesälle taimet ja pistokkaat,

 
sekä tietysti kahvittella, jos mieli tekee.
 
 
 
               Tällä hetkellä minulla on aika monta työtä kesken, mutta valmiina ei mitään erityistä.
 Näistä kukista on tulossa ovikranssi, johon sain idean Pinterestistä. Tästä ikivanhasta Virkkauskirjastakin löytyi jokunen kukkamalli.
 
 
 
 
Villatakkiin olen saanut palmikkonauhat valmiiksi. Ne pitäisi ommella kiinni ja sitten poimia silmukat ja vielä tehdä poikittainen resorilista nappeja varten.  Ei paljon puutu,
 mutta tuntuu niiiiin työläältä, ääähh.
 
 
 Ostin mökille näin upean punaisia orvokkeja. Erikoisen kaunis väri!
 
Kesäistä viikkoa kaikille!
t. Rentukka
 
 
 

11. toukokuuta 2013

Ei oppi ojaan kaada


Harjoittelen bloggaamista tabletilla, kun olisi aika kätevää, jos tämä onnistuisi! Mökillä kuvien siirtäminen järkkäristä kannettavaan ja nettiyhteyden saaminen ei ole aina sujunut ongelmitta. Kirjoitusvirheitä varmasti tulee aiempaa enemmän, mutta se suotakoon anteeksi. Vaikealta tämä tuntuu, mutta ehkä tämänkin oppii.



Kuvassa on viimeisin ompelutyöni, vuoritettu kassi. Kangas on peräisin Eurokankaan poistolaarista ja sopii aika kivasti tähän laukkuun kesäisine väreineen ja kuvineen.
Kiitos ohjeista Mummoon pajukori -blogiin, jonne pääset osoitteella http://kermahattu.blogpot.fi
linkkiä en osannut laittaa, sorry.





5. toukokuuta 2013

Tuuli, puhalla pois jäälautat!

 
Tänä vuonna ei ollut toiveitakaan päästä vapuksi mökille saareen, vaikka rannoilta vesi alkoi jo vapautua. Eilen saatiin sitten kuulla, että mökille pääsee jo!  Oli kuitenkin muita suunnitelmia, joten tällä kertaa auton keula kääntyi kohti Fiskarsia. Joitakin putiikkeja tuli kolottua, mutta rahapussin nyörit pysyivät kuin pysyivätkin tiukasti kiinni.
Houkutuksia kyllä oli riittämiin :)
 
 
Tutustu Fiskarsin Ruukkiin klikkaamalla tästä.
 
Kävimme ensin tervehtimässä appiukkoa ja katsastamassa pihalla
 upeasti kukkivat narsissit. Toivoisin näiden menestyvät omalla pihallakin, 
samoin pionienkin, jotka kukkivat narsissien jälkeen tässä talon seinustalla
todella lämpimässä paikassa.
 
 
 
Kotona jatkoin tänään pihatöitä. Koulin ja istutin taimia ruukkuihin.
Laitoin puutarhamessuilta ostamani pionin juurakot ruukkuihin odottamaan maahan istuttamista, koska riittävän suuren kuopan kaivaminen ei vielä onnistunut. Pöydällä on krasseja, tuoksuköynnöstä, kesäkurpitsaa ja auringonkukkia. Taitaa olla paras tuoda ne vielä yöksi sisälle - varmuuden vuoksi!
 
 
 
Kun epäilin, etten onnistu saamaan sinililjaa kukkimaan, myyjä neuvoi istuttamaan juurakot pienempään ruukkuun. Tässä vaiheessa näyttää lupaavalta.
 



 
Pelargoniatkin kasvavat hyvin mullanvaihdon jälkeen. Toivottavasti tänä vuonna onnistun myös pistokkaiden juurruttamisessa viime vuotista paremmin. 


 
 
Ja loppuun vielä päivitys virkkuutöistä.
Afrikankukkapeitto jäi odottamaan lisää valkoista Sandnesin Mandarin petit -lankaa, jota on mukavampaa virkata kuin toinen, jonka säikeet aukeavat ikävästi.
 
 


Tässä vaiheessa peite riittäisi toiseen kahdesta nojatuolista.
Pitäisi opetella virkkaamaan puolikas kukka, niin voisi jatkaa reunuksilla. Ja sitten ...
 En vielä vähään aikaan pääse esittelemään valmista peittoa, niin kuin muutamat muut viime aikoina. Onnittelut heille!
 

Tuuli, puhalla pois jäälautat! 
 
Lämpimiä tuulia odotellessa,
t. Rentukka