19. maaliskuuta 2011

Maaliskuun paketti

Sain Salaiselta Neuleystävältäni paketin. Hän oli laittanut pakettiin todella reilun määrän huovuttettavaksi sopivaa Huopasta ja Hahtuvaista! Lisäksi paketista löytyi nro 10 virkkuukoukku ja pussillinen Pandan Suklaasydän makeisia. Hieno paketti, kiitos tosi paljon!


Reilusti lankaa ja hahtuvavillaa odottamassa uutta projektia.

Selailin albumiani, jos olisin löytänyt kuvia aiemmista huovutuskokeiluistani. Valitettavasti löysin vain yhden Raidan kevätnäyttelykuvan, jossa on esillä tekemäni huivi. Huivi on ensin värjätty, sen jälkeen laitoin lankaa ja villaa koristeeksi.  Sitten huivi levitettiin kuplamuovin päälle ja rullattiin salaojaputken ympärille. Villat tarttuivat kiinni silkkiin, kun tarpeeksi pitkään jaksoi rullata.



Raidan kevätnäyttely  2006. Esillä kevythuopaliinoja, laukkuja, hattuja ja pöytäliina. Oma työni on oranssi edessä keskellä (nro 2)
 Uudessa Novita-lehdessä oli kivoja huovutusohjeita, joista voi ottaa työn alle vaikkapa säilytyskorin tai maton. Hyvää kevään odotusta Sny:lle ja muille lukijoille!

4 kommenttia:

  1. Kiva että paketti saapui perille ja pidit siitä :)
    jatkoa luvassa muodossa jos toisessa ;)

    VastaaPoista
  2. Kiva puuhapakeeti! Hyvää viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  3. mustaa ja violettia huopasta, hmm <3,
    mitäs kaikkia projekteja sulla on näiden varalle?

    VastaaPoista
  4. Tuollaisia silkki-villa-huiveja oli Berliinissä ainakin Saksan historian museon joulumyyjäisissä viime vuonna. Hintaa oli reilut 150€/huivi... :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!