1. huhtikuuta 2011

Dominoa ja pintaremonttia

Dominoa
Sain Domino-huivin eilen valmiiksi.Näin tällaisen huivin eräällä tilkkutyökurssilaisella ja halusin samanlaisen. Etsin ohjeen Drops-desingin sivuilta. Lanka on Dropin  Fabelia, josta neuloin nyt ensimmäistä kertaa ja väri on nimeltään pink mix. Ostin ensin 5 kerää, mutta jouduin hakemaan yhden kerän lisää, eikä viimeisestä kerästäkään jäänyt kuin muutama metri jäljelle. Huivia ei tarvitse erikseen kasata,  vaan uusi pala aloitetaan poimimalla silmukat edellisen palan sivusta.  Tätä oli kiva tehdä, kun huivi kasvoi pala palalta.










ja pintaremonttia

Kaksi viikkoa sitten, perjantaina 19.3. , lähiseudulla kallioperän murtolinjalla peruskallio liikahti 1-2 cm ja aiheuttivat 2,6 magnitudin järistyksen, mikä säikäytti ihmisiä. Minultakin on kysytty, tunsinko mitään. Kyllähän se huomasi; kuullosti siltä kuin lumet olisivat tulleet ryminällä alas katolta kattopellit paukkuen tai jossain olisi räjäytetty kalliota. Pakko oli mennä ulos tarkistamaan, onko katto vielä paikallaan.

Yhtenä päivänä huomasin oudon halkeaman seinässä ja tapetissa kupruja portaikon nurkassa. Nyt viimeistään on portaikon remontin aika! En ole yhtään pahoillani, päinvastoin!




Anteeksi huono kuvanlaatu!


4 kommenttia:

  1. Onpas todella kaunis huivi! Kuulostaa kivalta tekniikalta tuollainen palojen teko. Siellä Dropsin sivuilla on kyllä aivan ihania malleja :)

    Onpas ollutkin aikamoinen jyrähdys, jos talon perustuksetkin on liikkuneet! Mutta mitäs siitä, jos on sitten saanut sopivan kimmokkeen rempalle ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi.
    Siellä mun blogissa on Kategoria: Tallinnan LANKAKAUPAT. Sieltä saat ohjeita ja vinkkejä kaupoista. Yritän päivittää sitä ensi viikolla kun toivottavasti on taas uusia kuvia saatavilla.
    Onpas kaunis tuo dominohuivi.

    VastaaPoista
  3. Nätti huivi ja tuolla aiemmin hauska koru"teline" ja oikein kiva koiruus :)

    VastaaPoista
  4. Mukava saada lisää lukijoita :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!