7. huhtikuuta 2011

Luo uutta vanhasta

Ostin Maija Paavilaisen uuden kirjan "Luo uutta vanhasta". Kirjasta löytyy paljon ideoita komeroihin kätketetyn  materiaalin ja käytöstä poistettujen tavaroitten uudistamiseen. Maija Paavilainen kirjoittaa esipuheessaan, että sysäyksen kirjan syntymiselle antoi kasvava sinisten farkkujen pino vaatekaapissa. Farkusta voi tehdä monenlaista. Toteuttamisen arvoisia ideoita voisi olla vaikkapa pitsikoristeiset seviettirenkaat, hauska kissatyyny auringonottoalustaksi tai torkkupeitto. Muovipussien säilytyspussin ajattelin toteuttaa vanhasta tyynyliinasta kirjan ohjeen mukaan. Myös vanhoille laudoille ja esineille voi löytää uusia käyttötapoja esim. puisesta leikkuulaudasta saa muistitaulun liitutaulumaalilla!

Nappasin kirjasta  purkinpäällystämisidean. Purkinsuojuksena on lapasen tai sukan joustinneuleinen varsi, jonka molemmista päistä poimitaan silmukat ja joita jatketaan neulomalla sileää neuletta 5 cm. Päätelty neule käännetään rullalle ja viimeistellään kiertämällä villalankaa ympärille.






3 kommenttia:

  1. No just, tarvitaan vain joku, joka keksii ideat.

    Tuosta lähti heti laukkaamaan, että useita eri kokoisia varsia voisi yhdistää ja niistä saa säärystimet....

    VastaaPoista
  2. Hienoja. Nuo ideat on mahtavia ja joskus tuntuu siltä, että MIKS jotku keksii ja mää en (paljo) koskaa!

    VastaaPoista
  3. Myös minulla aika samat tunteet, miten voikaan olla noin kekseliäitä ihmisiä, jotka keksivät vaikka mitä hienoja juttuja! Mutta onneksi on tuollaisia ihania kirjoja ja blogeja mielikuvitus-köyhille, niinkuin minä itse olen ;)

    Hienot kynätelineet totta tosiaan!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!