30. kesäkuuta 2011

Mikä KyJy?

Aikaa on juhannusaatosta jouluaattoon eli KesäYöstä JouluYöhön ja tavoitteena tehdä 24 neule-, tai virkkaustyötä. Työt pitää aloittaa 10. elokuuta mennessä. Lähdin mukaan KyJyilyyn, vaikka minulle sopii paremmin tehdä yhtä tai kahta työtä kerrallaan, siksi että haluan yleensä saada työ nopeasti valmiiksi.

Nytkin päätin ensin tehdä valmiiksi keskeneräiset työt, jotta pääsen aloittamaan ns. puhtaalta pöydältä. Blue Nun, salainen neuleystäväni, oli keväällä laittanut minulle sukkalankaa ja ees taas- sukkien ohjeen. En oikein meinannut osata seurata ohjetta, mutta yrityksen ja erehdyksen kautta sukat valmistuivat ja niistä tuli kivan ohuet ja hengittävät.



Ensimmäisen KyJyilynikin lanka on  BlueNunilta :) En ole aiemmin tutustunut vironvillaan, mutta parin päivän kokemuksella se on mukavaa neulottavaa, tuoksuu puhtaalle ja on sopivasti rasvaista.  Langasta on tulossa Revontuli-huivi. Olen  jo 90. kerroksella !




Jäin miettimään, ottaisinko harmaan värin pois.?? Seuraavaksi on taas tulossa ruskeaa.


Toisena KyJyilynä aloitin boleromaisen virkatun jakun. Lupasin tyttärelle tehdä sen mustasta langasta, kääk! Kaduin jo muutaman sentin jälkeen. Valkoista olisi niin paljon kivempi tehdä.



Luultavasti lankakaan ei tule riittämään. Jos sinulla on ylimääräistä mustaa Schoeller Stahl Fortissima Alpaka lankaa, ostaisin mielelläni 1-2 kerää!


Kuvista voi päätellä, että olen mökillä. Ei kannata kuitenkaan kadehtia, totuus on tämä:



Minulla on vuosisadan pahin kesäflunssa!! 




Jos mä poistan tän kuvan, katoaa lähes kaikki muukin! Nyt en jaksa tapella, sorry


7 kommenttia:

  1. Vironvilla on mukavaa lankaa etenkin huovutukseen...

    Heh, minä lupasin virkata 6 mustaa pikkuliinaa lautasenalustoiksi, mutta vasta ensi keväänä. Saapa nähdä, miten käy..

    VastaaPoista
  2. Voi sinua rohkeaa kyjyläistä. Ollaan kohtalontovereita, minulla on kans ollut kauhean ärsyttävä flunssa, johon kuuluu kauhea kurkkukipu ja yskä. Nuhaa ei ole ollut, mutta nukkuminen on yhtä h......ä kun kurkku on kipeä ja pitää vielä yskiä...

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä nuhan selättämiseen.

    Minäkin olen KyJyssä mukana, mutta jotenkin pitäisi vaan saada nuo IKYHit ensin pois alta. Onneksi tässä on aikaa. Musta lanka on aina haasteellsita. Tähän aikaan vuodesta on sentään valoa :-)

    VastaaPoista
  4. Kesäflunssat ovat kyllä sieltä ja syvältä, kovasti paranemissäteitä:)

    VastaaPoista
  5. Kiitos, voiton puolella ollaan jo! Villalangat ovat olleet pannassa senkin vuoksi, että hiki valuu eikä jaksa yhtään mitään. Ukkosta odotellaan...

    VastaaPoista
  6. Tsemppiä haasteeseen! Olet kyllä ahkera kutoja ja virkkaaja! Minulla on aina suuria suunnitelmia, mutta... no, nytkin ostin kasan lankoja alesta, saapa nähdä milloin niistä valmistuu jotain ;)

    VastaaPoista
  7. Kiitos,nyt tiedän mitä tuo kyjy tarkoittaa =)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!