6. heinäkuuta 2011

Jämälankavinkki 60-luvulta

Meidän autotallista löytyy kaikenlaista, enimmäkseen sellaista tavaraa, joka ei ole vielä löytänyt paikkaansa, mm. pino lehtiä isovanhempien vintiltä, jotka pelastin joutumasta kaatopaikalle. Siitä, mitä ihmiset heittävät kaatikselle, voisi kirjoittaa paljonkin, mutta tällä kertaa siitä, millaisen käsityölehden löysin. Lehden nimi on Ahkeraliisa.


Lehdessä esitellään kevätmallistoa ja pääkirjoituksessa todetaan, että vielä ehditte (huom. teitittely) neuloa kesäksi muodikkaita neuleita laadukkailla Rondo-langoilla. Monet neuleet on toteutettu villasta, ja villaa kehutaankin sopivaksi materiaaliksi myös kesää ajatellen.

Minusta tämä poncho on tosi ihana. Tuli mieleen, että sen voisi tehdä lankakorin jämistä vallan mainiosti. Virkataan eri kokoisia ympyröitä kiinteillä silmukoilla ja hieno yksityiskohta on  reunassa kulkeva nauha, jossa on päällystettyjä puuhelmiä koristeena.



Lehdessä oli yksi tutunnäköinen malli. Äitini virkkasi itselleen lehden ohjeella baskerin. Varmaan sekin on vielä tallessa. Täytyypä kysellä....

Raita Lykyt puikoilla-blogista oli kuvannut sisiliskoa. Niin minäkin! Ihmettelin, kun se oli paikoillaan kivellä tosi pitkään. Ajattelin,että se oli ehkä syönyt itsensä niin täyteen, ettei päässyt liikkeelle. Raidan kuvissa sisilisko on myös tosi pullea. Onko ne aina noin pulleita??



5 kommenttia:

  1. No onpas hieno poncho. Myös villatakki näyttää kivalta. Ihan sellaiselta, että ottaisin heti jos saisin. En tiedä sisiliskoista mitä ne syövät mutta näin telkkarissa käärmeen joka soi kokonaisen antiloopin kavioineen kaikkineeen. Se oli niin kauheen näköistä että ei melkein kestänyt katsoa. Kuulemma käärme syö seuraavan kerran vuoden päästä!!!

    VastaaPoista
  2. Kiva idea jämälangoille. Nuo sisiliskot tykkäävät lämmitellä paikoillaan auringossa ja ne pulleat ovat tulevia äitejä. Näihin aikoihin alkaa niitä vauva sisiliskoja syntyä =D

    VastaaPoista
  3. Vanhat käsityölehdet ovat aarteita, olen pelastanut niitä sieltä ja täältä parin vuoden ajan.

    Poncho näyttää hienolta idealta..

    VastaaPoista
  4. Aikas upea lehti! Pontso ja villatakki näyttävät tosi kivoilta:)
    Sisiliskot on ihania otuksia, meidän kasvihuoneessa niitä asuu kolme kappaletta:)

    VastaaPoista
  5. Tuo lehtihän on aarre!

    Se pulska sisilisko varmaan oli viimesillään munimaan eli "synnyttämään ". Sisiliskon poikaset syntyvät elävinä kalvopeitteen ympäröiminä. Meidän mökkitontilla sisiliskot tuntuu lisääntyneen, johtuukohan näistä lämpimistä ja kuivista kesistä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!