23. elokuuta 2011

Kaappien kätköistä: Ensimmäiset lapaseni

Muutama viikko sitten Lila esitteli blogissaan Lilan Luomukset nuoruusaikaisia neuletöitään. Minusta idea oli kiva ja päätin lähteä penkomaan kaappejani. Äitini on laittanut  kauan sitten talteen ensimmäiset omatekoiset lapaseni, tai tumput kuten meilläpäin niitä kutsuttiin. Taisin olla silloin jo oppikoulussa? Yhtään en muista... mutta en oikein usko että kansakoulussa olisin saanut muuta valmiiksi kuin nippa nappa pannulapun!






 Lapaset on tehty kahdella puikolla aina oikein- neuletta ja sivusaumat on ommeltu yhteen. Lapasista on tullut ihan eri kokoiset, niin kuin myöhemmin olen todennut monelle muullekin aloittelijalle käyvän. Toisessa lapasessa alkaa tehdä kireämpää ja tasaisempaa.




Joustinneuleessa silmukat ovat kuitenkin oikeassa järjestyksessä ;)


Harjoittelu on ilmeisesti tuottanut tulosta myöhemmin. Sain kerran yhdeltä opettamaltani luokalta Hymypatsaan tunnustuksena neulomisen opetuksesta. Olen aika ylpeä tästä!!




Tänä vuonna minä en opeta ollenkaan tekstiilitöitä,  
Mutta sain ekaluokan!!

Mihin suuntaan ympyrä piirretään?  Vastapäivään.

Väkisin meinaan lähteä oikealle eli myötäpäivään. Ei muuta kuin harjoittelemaan.


Kuva on Pikkumetsän Aapisen harjoitusvihkosta.



1 kommentti:

  1. Kiva kun muutkin innostuvat esittelemään vanhoja käsitöitään :) Jostainhan se tämäkin harrastus on aloitettava ja minusta nuo tumppusi eivät kuitenkaan ihan hirveän eri kokoiset ole. Olen pahempiakin koko eroja nähnyt :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!