5. tammikuuta 2012

Suunnitelmia ja muutostöitä

Vuosi sitten lankavarastoni oli metreiksi muutettuna  9 196 m. Kauhistelin silloin, että pitää alkaa kiertää lankaosastot kaukaa!


Viime vuotinen langankulutus ylitti kuin ylittikin tuon 9, 2 km rajan, mutta valitettavasti laatikoiden sisällössä ei näyttäisi tapahtuneen suurempia muutoksia!



Vasemmalta alhaalta löytyy eniten vanhaa tuttua Novitaa: Rose Mohairia ja Teddyä, Floricaa. Suunnitelmissa on ollut värjätä valkoista TicoTicoa heti kun aikaa löytyy. Vironvillasta on tulossa Revontuli, ja luvassa on muutamat lapaset, sukat, kaulahuivi ja pipo.

Viime vuonna osasin jo etsiä muutakin kuin Novitaa, kiitos blogien ja SNY-vaihdon. Löytyi  Dropsin langat, Zeldan värjäykset,  Schoeller + Stahl ja Sandnes Garnin.
Ja hei, näin olen langat varastoinut ;) ! Laatikot mahtuvat vaatekomeron ylähyllyille, ja koreille on kaapin alaosassa sellainen Elfa-paketti, missä on tilaa 4:lle korille.  Alimmassa korissa oli kaikki keskeneräiset KyJyt, mikä oli tosi hyvä idea pitää ne yhdessä paikassa (ei kadonnut kuin yksi alotus!)





Olen tehnyt mielessäni suunnitelmia siitä, että valtaisin yhden lapsilta tyhjäksi  jääneen huoneen ompelemiselle, neulomistarvikkeille ja askartelulle. Voi olla, että isännällä on siitä oma näkemyksensä!

Mutta jotainhan tälle pitää tehdä....




On ollut aikaa tehdä erilaisia suunnitelmia, kun viikko on vierähtänyt (tosi nopeasti) sairastellessa. Tänään vasta pystyin tekemään pienen lenkin koiran kanssa, kun enää en yski koko aikaa.

Miten se toimiva askarteluhuone syntyisi? Hmm.. Palataan asiaan!












4 kommenttia:

  1. Langan sijoitteleminen huusholliin on mulle ainakin ongelma. itse en uskalla laskea niitä mitenkään... Varmaan sekoisin kun tietäisin todellisen määrän..

    VastaaPoista
  2. Minusta olisi ihanaa laittaa kauniita lankoja vaikka hedelmävadille näytille, mutta laitapa reilu 30 kiloa lankaa esille :D

    VastaaPoista
  3. Harmi vaan,että tältä paikkakunnalta ei löydy muuta kun Novitaa. Ja siitäkin ihan peruslangat.

    VastaaPoista
  4. Jokohan täällä menestyisi lankakauppa?! Täytyis houkutella Aulin ja Lilan kaltaisia asiakkaita paikkakunnalle, niin ehkä vois harkita...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!