9. joulukuuta 2013

Paljastuksen aika



Tämän syksyinen Sny-kierros on ollut aivan erityinen. Olen ollut äärettömän tyytyväinen, että lähdin mukaan, sillä viestit ja paketit ovat osuneet aina oikeaan hetkeen. Ne ovat ilahduttaneet ja piristäneet mieltäni useasti, ja olen tullut totaalisesti yllätetyksi.
 

 
Tämä viimeinen paketti paljastuskirjeineen ei olisi voinut saapua parempaan aikaan eikä se olisi voinut olla täydellisempi!  Salainen neuleystäväni on ollut oikea aarre!

 

 
Paketti saapui sopivasti ennen itsenäisyyspäivää ja Snyni oli huomioinnut sen lankavalinnassaan.
Mutta mitä kaikkea muuta pakettiin mahtuikaan!
Rakasta naapurimaatamme muistaen paketista löytyi Dale Häst-lapasten ohje ja piparkakkumuotit.
Lanka on uusi tuttavuus, ja ohje ihan ihana. Tykkään tosi, tosi paljon!
 
 


 
Paketti sisälsi monenlaisia herkkuja jouluvieraille sekä Karvakuonolle omansa!
Kokeilin laittaa possuherkkua kuivamuonan joukkoon kuten Sny kertoi heillä tehtävän, ja tosiaan, nappulatkin maistuivat meidän nirsoilijalle.
 
 

 
Tämän Aarre-rasian Snyni kertoi hankkineensa käsityömessuilta. Sen valmistaja on Minttumaa. Hauskan rasian sisällä on peili. Kuvassa Nisse- tonttu kurkkii, mitä peilistä näkyy! Ystävä, sellainen kuin minun salainen neuleystäväni tänä syksynä!
 

 
Salaisuus säilyi loppuun asti! Mutta aavistinhan minä, että tämä blogiystävyys ei ehkä alkanutkaan ihan alusta. Maltoin olla urkkimatta, ja yllätys oli valtava, kun kirjeestä paljastui, että
Salainen neuleystäväni on......
SunMunMeitin-blogissa runoileva...
 
MATONKUDE!
 
<3
 
 

4 kommenttia:

  1. Voi hitsi millaisia ihanuuksia paketeista onkaan löytynyt. Kauneutta ja herkkuja moneen lähtöön :)

    Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  2. Olitpa kuvannut langat kauniisti ♥
    Ja Karvakuonokin unohti kupillaan nirsoilun :) Terkut Ruutilta :)
    Oli hauskaa miettiä sinulle yllätyksiä ja vieläpä kun kaikista niin kovasti pidit.
    Mukavaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
  3. Oi miten herttainen paketti ja kauniisti koottu kokonaisuus, erityisen runsas!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!