6. elokuuta 2014

Kesämuistoja

 
Mökillä lintujen kuvaaminen on mukavaa ajanvietettä.
Tilanteet saattavat joskus tulla vastaan hyvinkin yllättäin, joten parasta on pitää kamera lähellä,
 ettei hukkaa tilaisuutta harjoitella esim liikkuvan kohteen kuvausta.
 
 
 
 
 
 


 
Kuikkia on hauska seurata.
Iltaisin pojat pyörivät piirissä ja valmistautuvat kalastamaan yhdessä.
 

 
Poikasen ruokkiminen on kokopäivätyötä kahdelle aikuiselle!







Joskus on tukkakoskeloillakin kiire kerääntyä yhteen. Tuskin kuitenkaan puolisoa etsimään,
 kuten tällä uroksella, jolla  vielä juhannuksen jälkeen vaelteli komessa asussaan ihan yksin
.
 
 
                     Edellisen kesän lintukuviani näet klikkaamalla tästä.
                  
                   Osallistun tällä postauksella Makroviikkojen valokuvaushaasteeseen Pienilintu-blogissa.
                       Muiden kesämuistoja löydät klikkaamalla tästä.
                     

9 kommenttia:

  1. Lintukesä. Ainakin on linnuillakin ollut lämmintä tänä kesänä. Kuuntelin tänään radiosta keskustelua lintujen muuttoreiteista ja muuttoasioista muutenkin. Etelään talveksi!

    VastaaPoista
  2. Kuikan huuto ja kronkkuminen kuuluu kyllä kesään.

    VastaaPoista
  3. Voi kun ihania lintukuvia. Noita ykllä jaksaa katsella vaikka kuinka!

    VastaaPoista
  4. Olet saanut otettua hienoja lintu kuvia!

    VastaaPoista
  5. Vesilintukuvat viehättävät aina ja meri tai joku muu vesistö järvi/joki kuuluu niin kesään. Lennokkaita kuvia:)

    VastaaPoista
  6. Ihanaa saada kommentteja, kiitos kaikille!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!