26. marraskuuta 2013

Talven tuntua



Ilmassa on jo talven tuntua. Kiva, kun sää viilenee. Se tietää sitä, että pian on talvi ja sataa lunta!


 
 
 
Sai valmiiksi kaulurin, jonka tein Teeteen ohjeella. (linkki siihen löytyy blogin oikesta laidasta).
Kauluri on lahja ystävälleni, jota pyysin avuksi keittiöremontin suunnitteluun. Vein sen postiin eilen, joten nyt jännityksellä odotan, tuliko kaulurista toivoiden mukainen!
Lanka oli tällä kertaa Regia Aquarius lankaaa, jota yllätyksekseni löysin paikkakunnan ainoasta ompelimosta. Väri on aika ihana!
 
 
 
Aika ihana on myös tämä tonttu-ukko, jonka sain tuliaiseksi mieheltäni. Näitä oli ollut myynnissä Raaseporissa,  Meltolan sairaalan aulassa.
Tonttulakkiin on sidottu naru, jolla sen saa roikkumaan vaikkapa oksaan ja linnut pääsevät nokkimaan siemeniä. Halusin pitää sen vielä sisällä ihailtavana, ennekuin linnut pääsevät sen kimppuun.
 


 
Viikonloppuna oli enimmäiset pakkaspäivät.


 
Kävimme vielä mökillä kääntämässä veneen talviteloille, kun yhtäkkiä alkoi sankka lumisade.
 
 
Karvakuonon kuonolle putosi valtavan kokoinen, pehmeä lumihiutale, mikä näyttää ihan silmälapulta! Raukka parka! (vai oliskohan tuo pisara linssissaä?)

 
Toin kotiin vähän männynoksia, jotka laitoin parvekelaatikkoon.
Tänä aamuna parvekelaseihin oli ilmestynyt upeita jääkukkia!
 


 
 
 
 
                  Sain juuri sopivasti puhelimitse tiedon, että kauluri on tullut perille ja lämmittää uuden omistajansa kaulaa :)
 
Kaunista pakkaspäivää kaikille!
 t. Rentukka
 
 

20. marraskuuta 2013

Koreista koiraan

 
Kaksinkertaisesta paperinarun näköisestä puuvillalangasta yhdessä valkoisen Sirdar Simply recycled langan kanssa syntyi kaksi säilytyskoria. Tämä sinivalkoisen langan sain Snyltäni syyskuun paketissa.
 


 
Koreihin meni koko n. 140g kerä sinivalkoista puuvillalankaa ja vähän toista kerää valkoista.
Vasemman korin alaosassa otin koukulle edellisen kerroksen silmukasta vain toisen langan, mutta sitten molemmat, kun huomasin että se vaikutti korin tukevuuteen.
 
 

                                 Aloitusrenkaaseen tein molemmissa 7 silmukkaa ja lisäyksiä tasaisesti kunnes ympyrän läpimitta oli sopiva. Isomman korin pohja on 18 cm, korkeus 8 cm. Toisesta tein vähän kapeamman ja korkeamman.
 
 
Korit sopivat moneen tarkoitukseen, vaikkapa lautasliinojen säilytykseen.

               Laitoin lintujen ruokintapaikoille auringonkukan siemeniä, mitkä näyttävät maistuvan
Kurre-Oravaisillekin.

 
                              Ei pääse peikko mukaan herkuttelemaan vaikka kuinka yrittää!


 
 
 
  Karvakuonollekin  ruoka maistuu entiseen malliin. Muutama päivä sen piti paastota lemmensurujen takia, mutta nyt on ruoka taas noussut arvoasteikossa tyttöjen edelle.
 
 
Tässä Karvakuono silmät sikkuralla miettii, onko sopiva ulkoilusää vai ei!
 
Kuivia lenkkisäitä toivoen,
t. Rentukka
 
 
 
 

18. marraskuuta 2013

Tuulen suojaan!

Ostin Taito-keskuksesta tarvikepaketin koukuttuja kintaita varten. Pakkaus sisälsi SandnesGarnin Easyä ja Smarttia sekä tietysti ohjeen. Olisin halunnut vähän iloisempia värejä, mutta vaihtoehdot olivat vähissä. Kaksipäinen virkkuukoukku piti myös hankkia. Lankapaketti maksoi 15 euroa.
 
Koukkuaminen oli minulle aivan uusi tekniikka, ja se olikin aika helppoa ja nopeaa.
Kavennuksista ja lisäämisistä ei tosin tullut oikein hyvää jälkeä, kun ohuempi Smart jäi rumasti näkyviin. Tässä mallissa tehtiin peukalokiila silmukoita lisäämällä, mutta siitäkin olen nähnyt toisenlaisia muunnoksia. Esim. Paula-Kristiinan blogissa on kauniita koukuttuja lapasia,
 
 
 
 

Leikin taas kuvankäsittelyohjelmalla ja muutin taustan säätöjä. Alempi on alkuperäinen kuva ja ylemmässä olen muuttanut taustan värikylläisyyttä.  
Kummasta pidät enemmän?


 

 Sain myös valmiiksi nämä kädenlämmittimet, jotka on tehty smc Extra Merinosta.  Linkki ohjeeseen klikkaamalla tästä. . Lyhensin resorin pituutta n. 20 kerroksella, mutta silti nämä riittävät pitkälle hihansuun sisälle tai resorin voi taittaa kaksinkerroin.
 
Tässäkin olen käsitellyt vasemman puoleista kuvaa, mutta muutos ei näytä niin suurelta.
(lisäsin maskin, säädin kuvan mustavalkoiseksi, sitten poistin mustavalkomuunnosta neuleen ja sulkien päältä maalaamalla sivellin-työkalulla)
 
 
 
Silmukoiden päättely tehtiin nurjalta puolelta eli päättelykerros aloitetaan vastakkaiseen suuntaan neulomalla ensin 1 n, sitten 2 n takareunoistaan yhteen ja edellinen silmukkka vedetään kavennuksen yli. Reunasta tuli tosi siisti ja sopivan kireä.
 
 

                    Eino-myrsky riepotteli eilen kuvausrekvisiittani, kun tuuli vei huivin mennessään, mutta onneksi se tarttui karviasipensaaseen eikä kadonnut taivaan tuuliin!


 
Toivottavasti selvisitte myrskystä yhtä vähällä!
 
Hyvää päivänjatkoa! t. Rentukka

15. marraskuuta 2013

Sydänkranssi

 
 
Sain kipinän jatkaa havutöitä, kun havupallopuu onnistui aika hyvin. Laitoin siihen lisää valosarjoja, niin että se valaisee mukavasti terassia. Meillä pimeys alkaa laskeutua siinä viiden maissa.
 
Tein kranssin pohjan rautalangasta ja sen päälle kiinnitin pieniä havuoksia, joita jäi jäljelle havupallosta. Sitten tein Suvikummun Marjan ohjeiden mukaan katajanoksista pieniä nippua,
 joita aloin kiinnittä kärjestä ylöspäin. Seuraava nippu peittää aina edellisen kannan ja sen ympärillä olevan rautalangan.
 
 
 
 
Kranssista tuli kohtalaisen tuuhea, vaikka katajanoksia oli vajaa muovikassillinen.
Koristelu jäi vähän kesken, kun oli niin kiire kuvaamaan, mutta ajatuksissa on vielä jatkaa koristelua.
Kun tulee pakkasta, jäädytän jääpaloja ja ripustan roikkumaan sydämen keskelle!
 
 
 
 
 
Olin pari viikkoa sitten kuvankäsittelukurssilla. Siellä tuli tosi paljon uutta asiaa,
jota pitäisi harjoitella ahkerasti ennen seuraavaa osiota.
Tässä käytin Macig Wand- työkalua ja vaihdoin taustan väriä.
Halusin nähdä miltä se näyttää julkaistuna. Heti kättelyssä voin sanoa, että varjostusta pitäisi lisätä, että kranssi pysyisi seinässä eikä pomppaisi näin pahasti esiin.
Todella haastavaa, mutta mielenkiintoista!
 


 
 
Seuraava pihatyö onkin lintujen ruokintapaikkojen laitto. Tämä kuva on viime talvelta.
 
Karvakuono kiittää myötätunnostanne, mutta emäntä on harkinnut käyntiä eläinlääkärillä....
 
t. Rentukka
 
 

13. marraskuuta 2013

Lemmentuskaa

 
Eilen oli tämän syksyn harmain ja sateisin päivä tähän mennessä. Olisi luullut, että Karvakuono olis pysynyt tyytyväisenä sisätiloissa, mutta ei! Meidän sohvannurkkakoira uikutti sydäntä särkevästi, kunnes annoin periksi ja lähdin sen kanssa ulos. Kun päästiin kotiin, sama kitinä alkoi uudelleen ja silloin arvasin, että tyttyöhän tuon levottomuuden on saanut aikaan.
 
 
 
 
Tänään sama jatkuu, mutta nyt en tule enää huijatuksi lenkille.
Karvakuono pitää vahtia terassilla.

 
Huomasin metsätien varressa penkan raivauksen jäljiltä pieniä kuusentaimia ja -oksia,
joita kannoin sieltä pois mätänemästä. Sopivat hyvin tähän havupuu-kokeiluun.
Suvikummun Marjalle iso kiitos mahtavista ohjeista. Seuraavaksi ajattelin kokeilla
sydänkranssin tekoa.
 
 
  
            Tämä oli ensimminen havupuu, jonka olen ikinä tehnyt :)
                          Oasispallon etsiminen oli aikamoinen haaste. Kodin Terrasta lopulta löysin. 
Laitoin ruukun pohjalle muutaman kiven painoksi, sitten hiekkaa ja  päälle sammalta. 
Hennoista kuusenoksista tuli tällainen "hapsullinen" pallo, mutta olen ihan tyytyväinen. 
Snyltä saamani valosarja tuli heti käyttöön!


 
Ostin tällaiset pitkävartiset hanskat käsien suojaksi, että pystyin leikkaamaan ja käsittelemään havuja.Ne toimivat aika hyvin, vaikka olihan ne jäykemmät kuin tavalliset ohuet puutarhakäsineet.

                                            
                                            Tässä vielä innokas sulhasmies odottaa ja odottaa...

                                          Paljon kiitoksia kommenteistanne edelliseen postaukseen!
                                          t. Rentukka
                                           

9. marraskuuta 2013

Väriä ja iloa pimeneviin iltoihin

Marraskuun paketti saapui sopivasti keskelle perjatainpäivän harmautta.
Yllätys oli valtava, kun laatikon sisältä paljastui täyteen pakattu käsityökori!
Täytyy myöntää että olin ihan liikuttunut tästä kaikesta.
Tuhannesti kiitoksia Salainen ystäväni!
 
 


 
Lankoihin on kiinnitetty timattineulassa pieni kalevalaisen runon säe
sekä tieto millä kasvilla lanka on värjätty.
Toivottavasti kuvaa klikkamalla näette lukea runon.
 
 
                                                         
                                    Tosi kauniit värit tulevat tuomen marjasta, lupiinin lehdestä,                   verihelttaseitikistä  ja indigosta! Nämä langat ovat todella upeita.


                  

                              Korin sisältä paljastui vielä teetä, marmedaadia ja tuoksukynttilä
syysmyrskyisen päivän varalle.
Ei varmaan haittaa, vaikka otan ne käyttöön jo ennen myrskyn tuloa,
varmuuden vuoksi!
.
 

 
Ja taas oli Snyni Karvakuonoakin muistanut, kun hän oli ajatellut pienen taskulampun nähdessään, että saattaisimme tarvita sellaista kun ulkoilemme pimeässä. Kyllä se tarpeeseen tuli!
Vaikka mieluummin tuo koira nukkuu päiväunia sisällä lämpimässä kuin uskaltautuu ulos pimeällä ;)

                                Olen tosi onnekas, kun minulla on näin mahtava Salainen neuleystävä!

                                                      Virkistävää viikonloppua!
                                                              t. Rentukka

8. marraskuuta 2013

Vielä kerran


Miisu haastoi minut vastaamaan 11 kysymykseen.  Kiitos Miisulle haasteesta.

Haasteen säännöt ovat seuraavanlaiset:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, jolta haasteen sait
2. Vastaa annettuihin kysymyksiin
3. Keksi 11 uutta kysymystä, jotka haluat antaa seuraavalle
4. Valitse viisi blogia, joilla on alle 100 lukijaa ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

Neva aamuauringossa hotellihuoneen ikkunasta kuvattuna.

      1. Mikä oli ensimmäinen neuletyösi?

En muista tarkkaan, mutta ainakin virkkasin nukelle vaatteita. Neulomaan opettelu oli vaikeaa ja taisin oppia sen vasta koulussa, koska en ottanut äitini tai mummoni oppeja vastaan. Ensimmäisistä lapasistani on kuva blogissa.



Iisakin kirkko




2.      Mikä on ollut kauimmin puikoilla ollut, mutta lopulta valmistunut työsi?

Miehelleni tein villatakkia tosi kauan. Etu- ja takakappaleet tein Isoveli-langasta, ja kun ne olivat valmiit, huomasin että lanka ei riitä. Hihat neuloin 7-veikasta, jota löysin samanvärisenä (sammaleenvihreänä) kuin muut kappaleet.
 
 
 
3.    Oletko värjännyt itse lankoja?
Lankojen värjääminen on vielä kokeilematta.

     Mikä on omituisin paikka, jossa olet neulonut?
Taidan olla vähän tylsä, kun en keksi tähän yhtään omituista paikkaa. Luentosalit, odotustilat, puistot, nurmikot, terassit, auto, juna ym. sopivat neulomiseen. Vein puikot lentokoneeseenkin, mutta en pystynyt neulomaan, koska kärsin matkapahoinvoinnista.
 
 
 
 
                5.  Tilaatko käsityölehtiä?
 Novita-lehteä tilaan. Tosin olen ajatellut lopettaa senkin, koska netti on pullollaan ohjeita.
6.  Mitä mahdollinen perheesi ajattelee käsityöharrastuksestasi?
Pitävät sitä kait normaalina.   Tytär  päivittää ahkerasti toivelistaansa, eli on tyytyväinen kun äiti neuloo. Isäntä välillä huomauttaa että olen vallannut koko talon eikä hänelle jää kuin pieni nurkkaus huoneesta, jonka pitäisi olla musiikkihuone, jossa hän saa soittaa kitaraa rauhassa.

 
 

7.   Minkävärisistä langoista neulot mieluiten?
Kaikki muut värit käy paitsi musta, ainakin näin pimeänä  aikana.
Tänä vuonna on kulunut aika paljon punaista lankaa.
8. Neulotko enemmän itsellesi vai muille?
 Enemmän aikaa vievät työt teen itselle, muille sitten pienempiä, nopeasti valmistuvia.

 9. Mitä muita käsitöitä teet kuin neulot?
Haalin itselleni aivan liikaa tekemistä, ja haluaisin tehdä kaikkea paljon enemmän kuin ehdin. Sitten saan stressiä siitä ettei aika riitä ja kaapit pursuaa tarvikkeita.
 
 
 

10. Mitkä ovat lempi(neule)blogisi? Tämä on paha, koska niitä on paljon! Oma blogiluetteloni valaiskoon asiaa. Tällä hetkellä harkitsen oman blogini jatkamista tai ainakin mietin, voisiko aihepiiriä vähän monipuolistaa tai peräti muuttaa.
 
11. Millaisessa tilanteessa mieluiten neulot?
Ulkona mökin terassilla kauniina kesäpäivänä, kun ei ole kiire minnekään. Kotona paras paikka on sohva. Karvakuono kiipeää hartioitten päälle niskanlämmittimeksi, niin etten pääse karkaamaan!


 
Jostain syystä en päässyt lisäämään kuvatekstejä Pietarin kuviin, mutta varmasti nämä rakennukset ovat monelle tuttuja ennestäänkin.
 
Haastan blogini lukijat ja satunnaiset vierailijat vastaamaan Miisun kysymyksiin, enkä tällä kertaa enää esitä uusia kysymyksiä.
 
Oikein mukavaa päivänjatkoa kaikille!
t. Rentukka
 




 

3. marraskuuta 2013

Katariinan palatsissa

 
Viikko sitten sunnuntaina lähdimme pietarilaisen oppaamme kanssa linja-autolla
24 km päässä Pietarista sijaitsevaan Katariinan palatsiin eli Tsarskoe Seloon.
 Linja-autonkuljettaja  ei tuntenut reittejä niin hyvin, että olisi löytänyt
Puskinin esikaupunkialueelle
suorinta tietä, vaan kierrätti meitä ristiin rastiin pitkin kehäteitä.
Olympiatulen saapumisen vuoksi osa Pietarin valtateistä oli suljettu.
 
Kun sitten onnistuimme muiden matkustajien opastaessa kuljettajaa pääsemään perille,
 pelkäsimme ehdimmekö käydä edes palatsin sisällä, kun jo pitäisi palata takaisin.
Sisällä oli kuitenkin todella väljää ja eikä minkäänlaisia ongelmia ollut!
 
 
Katariina I puvun kopio on valmistettu paperista muotokuvan perusteella.
                                                        
                                 Pietari Suuren puoliso Katariina sai palatsin lahjaksi mieheltään.
                             Palatsi oli keisarinnan kesäasunto, jossa järjestettiin loisteliaita juhlia.



 
                     Palatsin sivuilla kulkevat käytävät ovat julkisivun mittaiset eli yli 300 m pitkät!


325 metriä pitkän käytävä yhdistää salit toisiinsa



Suuri sali lähes tyhjänä, Grand Hall
                                                    
                                                          

                                           Huoneiden sisustuksessa näkyi uskomatonta käsityötä.


maalattua tapettia
 

kultauksia ja verhoilua


huoneen seinät verhoiltu maalatulla silkillä
 

Katariina II puku

puvun hopealankakirjontaa

Kuvia löytyy netistä paljon, joten kannatta käydä tutustumassa, jos suunnittelee matkaa.
 
http://www.saint-petersburg.com/pushkin/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Katariinan_palatsi





Annetaan viiksien kasvaa!

Onnistunutta Movemberiä ihmiset!