13. syyskuuta 2011

Syksyn värejä

Otin mökille mukaan keskeneräisen Revontuli-huivin. Olisin saanut sen valmiiksi sunnuntai-iltana, ellen olisi joutunut purkamaan. Neuloin innoissani viimeistä kerroksta, kunnes totesin, että olisikin pitänyt neuloa aina oikeaa! Milloinkohan mä onnistun lukemaan ensin ohjeen ja tekemään vasta sitten?

Maanantai-aamuna reksillä oli asiaa heti aamulla, kun minä silmät punaisina ja vettä vuotavina riisuin takkia. Selitin, että villalanka ärsyttää silmiä! Tiedä häntä, mitä ajatteli! Työpäivän jälkeen päättelin huivin, pesin ja liotin huuhteluaineessa. Aika moneen kertaan piti huuhdella ennenkuin vesi kirkastui.  


Olen tyytyväinen lopputulokseen! Tämä on ensimmäinen huivi tällä mallilla muttei varmaan viimeinen.

Mökillä katselin vähän sieniäkin. Kanttarelleja oli edelleen ja löysin myös muutaman mustan torvisienen. Jätin ne vielä kasvamaan, jos vaikka ensi viikonloppuna löytyisi lisää. Niitä on tosi vaikea havaita maahan pudonneiden lehtien seasta. Ihan niin kuin suppelovahverotkin, vaikka tietää paikat mistä niitä löytää, ensin ei meinaa löytää, ei millään....

Mustatorvisieni piilossa lehtien seassa.

9 kommenttia:

  1. Hieno revontuli ja hyvin sopivat värit! Tämä on kyllä kaunis malli, yhden ainokaisen olen itse vasta saanut tehtyä tuolla mallilla.

    VastaaPoista
  2. Kaunis huivi! Suppilovahveroita oli nousemassa aivan valtavasti, kun itse kävin sienimetsässä. Tarkka pitää olla, että nuo mustatorvisienet löytää, niin hyvin ne maastoutuvat tuonne lehtien sekaan.

    VastaaPoista
  3. Kauni, on huivi. En ole itse vielä tuota mallia kokeillut, vaikka se todella suosittu onkin. Kiva, että olet uusin lukija blogissani. Joko langat saapuivat perille? Tungin ne oikeasti postilaatikkoon.

    VastaaPoista
  4. Ihanat syksyn värit tuossa huivissa ja ihana on mallikin. Pitää vissiin joskus itsekin kokeilla tuota mallia, kun sitä on neulottuna melkein joka blogissa :D

    VastaaPoista
  5. Ihanan revontulen sait aikaan. Itsekin tykkään neuloa tuota mallia juurikin sen sujuvuuden takia.
    Aurinkoisia syysterveisiä lähettelee BlueNun
    p.s. Blogissani on sinulle tunnustus

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!