12. heinäkuuta 2013

Onni on kesä!

Viime viikolla tapahtui paljon. Loppujen lopuksi kaikki näyttäisi kääntyvän parhain päin. Kiitos siitä Hussiin ja PHK- sairaalaan, jossa isäni sai parhaan mahdollisen hoidon.
Tosin oma käsi-ihottuma, johon sain antibioottikuurin, paheni heti kun lääkekuuri päättyi eilen.

Lahjaksi ensi viikolla menevistä sukista puuttuu vielä kärkikavennus.
 Sen aion tehdä vaikka käsineet kädessä.

Tänään olenkin keskittynyt lintujen kuvaamiseen. Pihakoivussa on peipon pesä! Toivottavasti pesintä onnistuu. Pesä on sellaisessa paikassa, että pesä näkyy hyvin meidän terassilta.Kuvasin myös harmaan tikan! Ei ollut mikään tuntemistani tikoista, joten täytyy varmistaa laji paremmasta lähteestä kuin täällä mökillä on käytettävissä.

Enempää kuvia en onnistu tällä kertaa liittämään, joten seuraavalla kerralla sitten.


Aurinkoista viikonloppua! t. Rentukka




Tarkoitus oli saada tähän vähän enemmänkin kuvia ja tekstiä, mutta olen edelleen onneton kuvien ja tekstin yhdistämisessä tällä tabletilla

6 kommenttia:

  1. Tulin vastavierailulle blogiisi ja löysin ihanan blogin jota jäänkin seuraamaan!:)
    Sairastumiset ovat ikäviä, koko kesän olen ollut kipeä ja niin paljon kun tekisi mieli tehdä käsitöitä. Täytyy vain muistaa parantaa itsensä ettei mene pahemmaksi.
    Aurinkoista viikonloppua sinulle:)

    VastaaPoista
  2. kokeileppas ihottumaan sellaista voidetta johon tulee jotain omaa hyväksi todettua perusrasvaa esim. aqualan n.20ml ja ruokasoodaa puoliteelusikallista. sekoittelet ne keskenään ja levität iholle. Miulta lähti ihan ihmeellinen ihottuma juurikin tuolla salvalla johon ei mikään muu tuntunut toimivan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kokeilen, kiitos mehtäemäntä vinkistä!

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  3. ♥ toivottavasti saat apua ihottumaasi! Hyvää viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!