14. tammikuuta 2012

Tilkkuja ja lähdön tunnelmaa



Tämä pieni tilkkutyö odottaa vielä ripustuskujan ompelua ja sitten voisin viedä sen Pojalleni.
Olen käyttänyt työhön Pojan rikkinäisestä tyynyliinaa sekä omakuvaa. Tyynyliina oli lapsena hänen lempparinsa, ja se oli niin kovassa käytössä, että se muuttui ihan harsomaisen ohueksi. Oman kuvansa poika on alunperin piirtänyt pieneen muistilehtiööni. Suurensin kuvaa kopiokoneella ja tein kankaanpainokurssilla Lahden kansanopistossa seulan, jolla sain painettua kuvan kankaalle.
Pitsi on puolestaan minun lapsena käyttämästäni tyynyliinasta.

Haluasin opetella paremmin vapaata konekirjontaa.  Tätäkin voisi vielä kirjoa lisää, mutta ensin minun täytyisi tehdä harjoituskappaleita, että uskaltaisin. Varmuuden vuoksi olen tikannut vain reunasta ja saumojen päältä. 

Pojalla on tänään synttärit, ja olin ajatellut tehdä tilkkutyön valmiiksi, niin että olisin voinut antaa sen lahjaksi. Synttäreiden vietto kuitenkin siirtyy, kun synttärisankari ja Isäntä lähtivät viikon lomamatkalle Alpeille. Ensi sunnuntaina on sitten tiedossa kakkukahvit, kun toivottavasti ovat palaneet ehjinä kotiin!

Kävin saattamassa heidät lentokentälle ja kun en tällä kertaa päässyt mukaan matkalle, minä tietysti erehtyin poikkeamaan Jumbossa. Ja siellähän oli menossa alennusmyyntien lopetus...


Buon viaggio!


5 kommenttia:

  1. Kiitos Auli! Tytärkin tulee saamaan omansa jahka kerkiin.

    VastaaPoista
  2. Tästä se sitten lähtee... Kevään SNY kierros nimittäin. Minulla onkin jo aivosolut ylikierroksilla kun mietin miten voisin sinua ilahduttaa :)

    Mukavaa alkavaa viikkoa Sinulle!

    t. Kevät SNYsi

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentistasi SNY! Ei kannata ottaa mitään stressiä minun yllättämisestä, onnistuu varmasti :)

    VastaaPoista
  4. Oih, loma Alpeilla! Minun lumilautaileva poikani olisi kyllä onnesta soikeana jos joskus pääsis tuonne :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!