1. kesäkuuta 2013

Oli simmarit ja sammarit

 
Innostuin batiikkivärjätyistä sammareiden lahkeista edelleen.
Tänään ompelin niistä pikkulaukun!
En väitä, että olisin ehtinyt päivässä kirjomaankin, vaan tunnustan ommelleeni
ristipistot jo viime kesänä.
 
 
Olin leikannut lahkeet aika huolettomasti, koska olin ajatellut tehdä näistä paloista taskuja, joten saumat eivät osuneet ihan niin kuin olisin toivonut. Pohjan ompelussa meni myös sormi suuhun, mutta onneksi täältä netin ihmeellisestä maailmasta löytyy apu pulmaan kuin pulmaan.
Tällä kertaa Hipun blogista. Kiitos Hippu selkeistä ohjeista.
 
 

Sivusaumaan laitoin lenksut, joihin nyörin saa kiinni (solmimalla, varmasti olisi fiksumpikin tapa).
Nyöriksi löytyi silmälaseille tarkoitettu nauha.



Tukevoitin laukkua silittämällä samettiin tukikankaan ja sisälle laitoin vuoreksi
samaa kangasta kuin miehen toilettilaukkuun. Olen tosi tyytyväinen!
 
 


Leikkimökin kunnostusprojekti on edennyt niin, että homepesu on tehty ja värikartta haettu maalikaupasta. Tänää tyhjensin mökistä romuja pois ja löysin sieltä tällaisen sängyn päälle ripustettavan verkon. Meidän pihassa kasvavat 30 vuotta vanhat puut alkavat muodostaa kivoja koloja ja piilopaikkoja, kuten tänne hevoskastanjan alle, jonne pääsee nyt tosi hyvään jemmaan hyttysiä karkuun.
Jostain jos löytyisi vielä mukava tuoli, jossa voisi löhöillä!
 
Hyvää kesäkuun ensimmäistä!
t. Rentukka

4 kommenttia:

  1. kiva retrolaukku, kyl kelpaa lähteä vaik rantsulle tai jätskibaariin. kätevä hyttysverkko tosiaan, hyvä dekkari ja eiku löhöilemään sen alle itikoilta rauhassa!

    VastaaPoista
  2. Ihanan värinen toi laukku!!! :)

    VastaaPoista
  3. Voi että mukava laukku. Olen suorastaan "kateellinen" kun sinulta löytyy noita ihania ideoita kaikkiin ihaniin laukkuhin ym. Ja hyttysverkkopihalle ja itse sinne sisälle ihana idea.. Kesää sinulle! tv Päivi

    VastaaPoista
  4. We are a group of volunteers and opening a new
    scheme in our community. Your website offered us with valuable information to work on.
    You have done a formidable job and our whole community will be thankful to you.


    Feel free to visit my webpage cellulite treatment cream

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!