10. lokakuuta 2011

 
Vietimme lauantaipäivän mökillä ja saimme kasaan vielä kanttarellikastikkeen ainekset kaivamalla sienet maahan pudonneitten lehtien alta.




Otin ensimmäistä kertaa käyttöön  lämmittimen, jonka olen joskus hankkinut, mutta unohtanut laatikon pohjalle. Hyvin se piti kastikkeen lämpinänä, sillä aikaa kun perunat kypsyivät uunissa.



 


Mökkiviikonloput lähenevät loppuaan ja ruokavaraston tyhjennysoperaatio alkoi.
Lopuista lettujauhoista tein vaihteeksi pannarin, jonka kanssa herkuttelimme kesäkurpitsahillolla ja mustikoilla.





Sitten aloimme odottaa tähdenlentoja, mutta huonosti kävi taas. Pari kolme nähtiin ja sitten ei jaksettu enää valvoa, vaan painuttiin pehkuihin. 





Illalla mamma soitti  ja kysyi, ollanko huomenna kotona ja voiko tulla synttäreille. Lupasin keittää kahvit, vaikken tänä vuonna mitään synttäreitä aikonut järjestää ja muistutin, että hän toisi samalla lupaamansa kerinpuut. Ne ovat isoäitini peruja ja olleet käyttämättä jo muutaman vuoden. Onneksi mamma kerran kysyi, haluaisinko ne. Tottakai halusin! Tallinnan matkalta mammalla oli tuliaisena vielä villaakin. Oikein herkullisen syksyiset värit! Tästä voisi tehdä vaikka Revontuli-huivin.


 Poikettiin kotimatkalla Heinolan Heilissä syömässä synttäreiden kunniaksi riistakäristystä, ja turvauduttiin ostopullaan. Hyvältä maistui ja vieraat kiittelivät!



6 kommenttia:

  1. Voi miten ihanan herkullisia kuvia! Minä ostin Viron villaa Oulun kädentaitojen messuilta viikonloppuna... näyttää hyvin samalta kuin sinun saamasi lanka. Aivan uskomattoman ihanat värit!

    VastaaPoista
  2. Ja Synttärionnittelut vielä!! :)

    VastaaPoista
  3. Hyvää synttäriä näin jälkikäteen!

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Enpäs sitten mammalta kyselekään noita kerinpuita, kerran olet ne saanut haltuusi. Muistelin juuri pari viikkoa sitten lapsuudessani nähneeni mammalla sellaiset ja olisin itsekin vironvillan taltuttamiseen kaivannut :)

    VastaaPoista
  6. Nanni: On siellä vielä toisetkin;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!